Hallituskriisin pohdintaa

SOS hallituksen lento päättyy lopulta ja hyvä niin. Arvot löytyi lopulta. Edessä on toivon mukaan uudet vaalit, sillä niihin on todellakin syytä. Kerrataanpa hieman.

Viime vaalien jälkeen olin halukas antamaan hallitukselle työrauhan ensimmäisten kuukausien ajaksi, jotta he voisivat rauhassa hakea tavoitteensa ja kirkastaa niiden järkiperusteita suurelle yleisölle. Mielestäni se on asiallista, että annetaan mahdollisuus koostaa ohjelma rauhassa. Kävi kuitenkin niin, että Hanhikiven ydinvoimalahanke nousi kesällä 2015 nopeasti etualalle, ja siihen liittyneet hämärät vehkeilyt veivät luottamukseni hallituksen toimintaan oikeastaan heti alkumetereillä. Se mitä hankkeesta jo tuolloin kävi ilmi, oli räikeää ja vaaransi Suomen kansallisia etuja tavalla, jota ei olisi uskonut valtionhoitajapuolue kokoomuksen tai keskustan sallivan. Oikeastaan olin aika järkyttynyt ja vihainen. Olin uusien vaalien kannalla jo tuolloin. Oli selvää, että tälle hallitukselle kaikki on kaupan, eikä mikään ollut sille tärkeämpää kuin raha ja omien eturyhmien hyysääminen. Tämä käsitys on vain vahvistunut entisestään hallituskauden aikana. Esimerkkejä on pitkä liuta. mm. soteuudistuksen valinnanvapaus, hallintarekisteri ja muutaman edistyksellisen hankkeen viivästyminen tai vesittyminen.

Hallituksen kaatuminen on siis hyvä asia. On ollut selvää, että perussuomalaisia on viety kuin pässiä narussa, jotta keskustan ja kokoomuksen valtaapitävät ovat voineet keskenään juntata läpi räikeitä oman edun tavoittelijoiden, jotka häärivät kulisseissa, tyrkyttämiä hankkeita. Nämä kihot eivät koskaan polta naamaansa parrasvaloissa, mutta silti heitä on aina ollut. Milloin kyse on ollut kassakaappisopimuksista ja milloin kehittyvien maakuntien Suomesta tms. He maksavat vaalikampanjat ja pitävät huolen, että kilpailu ja markkinatalous ovat vain kulissi, jota näennäisesti pidetään yllä. Tähän malliin voi iskeä säröä vain vakavat poliittiset mullistukset. Perussuomalaisten romahduksesta Soini voi syyttää itseään. Liian keskitetty johtaminen ja sulkeutuneisuus tekivät puoluejohdosta kentän silmissä samanlaisen eliittikerhon, jota perussuomalaiset ovat juhlapuheissa vannoneet vastustavansa. Kun kaikki on petetty, (ja minkä vuoksi?) on seurannut jäätävä kannatusromahdus. Tässä valossa perussuomalaisella kentällä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tarttua Halla-ahon selkeään profiiliin ja yrittää vaalia edes sitä yhtä nuivaa tavoitetta, minkä he kokevat tärkeäksi. En seurannut kovin tarkkaan perussuomalaisten puheenjohtajakamppailua, mutta satuin katsomaan Terhon ja Halla-ahon YLEn tentin. Minulle oli selvää, että Halla-aho oli vahvoilla. Se johtui siitä, että hän osui täysin oikeaan kritisoidessaan etteivät perussuomalaiset ole saaneet mitään tavoitteitaan läpi. Tämä riitti aivan hyvin. Terho yritti vielä ajaa itsensä mahdollisimman lähelle Halla-ahon linjoja, mutta aika ei rittänyt. Tulos oli lopulta selvä.

Näyttää siltä, että kokoomuksen ja keskustan kissanpäivät päättyivät vakavaan virhearvioon siitä, että perussuomalaisten johto olisi pysynyt hallinnassa. Aika jäi lyhyeksi, hankkeet puolitiehen ja maija käteen.

Tapahtumat ovat vielä kesken. Ehkä perussuomalaiset hajoaa, mutta toivon todella, että saamme uudet vaalit ja voimme pistää stopin purukan visiottomalle maamme ruhjomiselle. RKPn ja Kristillisten kosiskelu on nyt varmaan ainoa oljenkorsi, mitä yritetään, mutta vaikean nähdä miten nykyisen hallitusohjelman lemmikkikirjaukset, kuten valinnanvapaus tai maakuntauudistus, sopisi näille kahdelle puolueelle sellaisenaan. Kd:n ja RKP:n on syytä arvioida huolella onko kannattavaa tarttua pöydältä tippuviin murusiin ja miten käy uskottavuuden, jos uusi hallitusohjelma on vain marginaalisesti erilainen. Perussuomalaisten tiskirättimäinen kohtalo alleviivaa, onko järkeä lähteä hyväksikäytettäväksi, jotta kokoomus ja keskusta voivat jatkaa “uudistuksiaan”. Olemmehan nähneet, että meneillään on kansallisomaisuuden ryövääminen, joka ottaa arkielämässä muotonsa mm. julkisen omaisuuden myymisenä ja toimivien järjestelmien pakonomaisena alistamisena markkinavoimien armoille milloin milläkin verukkeella. Terveydenhuoltoon luodaan uhkakuvia ja kriisejä sinne missä niitä ei ole. Infrastruktuuri kaupataan pilkkahintaan ulkomaille. Amerikkalainen cowboykapitalismi, jota erityisesti kokoomus ihannoi, ja jonka tuhoista jäljet näkyvät yhä vahvemmin jo sen synnyinmaassa, eivät vielä ole ottaneet täällä täyttä muotoaan. Voimme vielä pelastaa mitä olemme rakentaneet, mutta vaara on, että kohta kaikki on mennyt.

Suomesta on mahdollista tehdä hyvinvontivaltio 2.0. Se onnistuu luomalla järkevästi digitaalinen ja yksilönvapaudet ja mahdollisuudet takaava maa, jossa työnteko on aina kannattavaa ja missä kaikkien selkänojana on perustulo ja järkevät sekä keveämmät rakenteet, jotka luottavat ihmiseen ilman holhoamista. Maa jossa jokaisen oma elämäntyyli on arvokas, ja jossa työ tai status ei määritä ihmisen arvoa. Se vaatii uudet vaalit.