Kampanjakuulumisia

Viimeisen viikon ajan olen saanut rautaisannoksen katukampanjoinnista. Näin ensikertaa ehdolla olevana täytyy sanoa, että mielikuvat kampanjoinnista ovat osoittautuneet tyystin erilaisiksi, kuin mitä alkuun ajattelin. Kampanjointi on ollut todella avartavaa!

Epäilin, että vastaanotto turuilla ja toreilla olisi luultavasti nuiva tai ehkä jopa vihamielinen. Ennakko-oletukset ovat kuitenkin ilokseni osoittautuneet vääriksi. Ihmiset ovat pääosin kohteliaita ja ottavat esitteenkin ihan mielellään vastaan. Olen huomannut pitäväni kampanjoinnista! On mukava ottaa kontaktia ihmisiin ja tarttua heitä askarruttaviin aiheisiin, kun joku jaksaa pysähtyä toviksi keskustelemaan. Aiheet ovat usein ihmisen oloisia. Seniorit ovat huolissaan terveyspalveluista sekä erityisesti lähipalveluista kuten postista ja kirjastosta. He pitävät tärkeänä sitä, että voivat liikkua helposti kaupungissa eri paikkoihin. Lisäksi on tärkeää, että julkisen liikenteen linjat pysyisivät mahdollisimman selkeinä eikä linjoja muuteltaisi yhtenään.

Erään nuoren kanssa puhuin pitkään siitä, miten digitalisaatio on tehnyt ihmisistä sulkeutuneempia. Kaikki tuijottavat luureihin ja joka toisella on korvissa kuulokkeet. Pohdimme yhdessä mikä on tulevaisuus, jos kaikki alkavat yhä enemmän vetäytyä ja eristäytyä ulkomaailmasta jopa liikkuessaan kaupungissa. Kuplia ruodittuamme tulimme lopputulokseen, että läsnäolo on tärkeää ja siihen tulisi pyrkiä vaikka ei tarvitsisi sanoa mitään vaikka ratikassa. Suosittelin häntä katsomaan Katie Perryn uusimman biisin Chained to the Rhythm -musavideon. Siinä on monia viittauksia nykypäivän ilmiöihin.

Toisaalta olen myös saanut kiitosta siitä, että olen suoraan myöntänyt, että en tiedä jostain asiasta tarpeeksi, jotta voisin tarkkaan kommentoida tai muodostaa mielipidettä. Joitakin ärsyttää erityisesti se, että poliitikot toisinaan esittävät kaikkitietävää. Tässä tapauksessa ei ole hätää 🙂 Politiikan realiteetit tuskin avautuvat yhdellekään broilerille saati aina konkarillekaan 100%, mutta  muutama vuosi luottamustehtävien hoitoa tuskin sekään on pahitteeksi. Vihreältä listalta löytyy hyvä kattaus uutta intoa ja kokemusta. On hyvä muistaa, että menemme aina arvot edellä – korostamme vastuu ympäristöstä ja ihmisistä sekä vapautta ja välittämistä. Siksi meillä on kuntavaalien paras lista!

Ennakkoäänestys käynnistyi tänään ja katukampanjani seuraava etappi on kurvi. Päivittelen kotisivuilleni tietoja liikkeistäni, joten tule toki keskustelemaan sinulle tärkeistä asioista. Eikä ole lainkaan hullumpi idea, jos raapustaa lappuun numeron 656 mikäli satut postissa pistäytymään. Itse ajattelin olla tällä kierroksella perinteinen ja käydä uurnalla 9.4 sunnuntaina. Toivottavasti silloin on yhtä aurinkoinen päivä kuin tänään!

Asumispaneelin ruodintaa – jospa nyt vaan rakennetaan niitä yksiöitä.

Olin eilen kuuntelemassa Sillanrakentajat -verkoston järjestämää paneelikeskustelua asumisesta Helsingissä. Paikalla oli hyvä kattaus politiikan kärkeä ja pormestariehdokkaita. Ruodin tässä blogissa vähän paneelin antia.

Keskustelussa korostettiin monia hyviä tavoitteita, joilla asumisen ongelmia (erityisesti sen kalleutta) kaupungissa voitaisiin lievittää. Kaikki panelistit olivat yhtä mieltä, että tarjontaa pitää lisätä ja mm. autopaikkanormeja keventää, jotta aidosti kohtuuhintaisia asuntoja voitaisiin rakentaa. Myös slummiutumisen estäminen, rakentamalla hallintamuodoiltaan monipuolista asuntokantaa, yhdisti panelisteja. Hyvä! Nämä kaikki ovat oikein kannatettavia tavoitteita.

Silti täytyy edelleen hämmästellä, että eturivin poliitikot ovat haluttomia tarttumaan siihen tosiseikkaan, että kaupungin kotitalouksista 50% on yksinasuvia, ja siten yhden palkkapussin varassa. Paneelissa asiaa sivusi vain Nuutti Hyttinen (ps.) ja hänkin yhdellä lauseella. Yksinasuvan pitää kustantaa vuokrat tai lainanlyhennykset, sähköt, vedet, ruoka, netti, puhelin, autopaikka jne. yksin. Asumisen kalleuden ongelmaa käsitellään ikäänkuin kaikkia haittaavana kokonaisuutena jota se toki osin onkin, mutta samalla sivuutetaan se, että kaikkein rankimmin erityisesti vuokrien raju kohoaminen on osunut nimenomaan yksinasuvien kotitalouksiin. Hintojen nousu ei ole vaikuttanut yhtä rajusti kaksioiden ja kolmioiden hintoihin, kuin se on vaikuttanut yksiöihin. Kaksiot ja kolmiot ovat muutenkin enemmän parien territoriota, joka tarkoittaa heti sitä, että kustannuksia on jakamassa kaksi palkkapussia. Olemme ajautumassa tilanteeseen, missä kaupungissa on edelleen tarjolla pienipalkkaisia töitä, mutta niiden tekijät eivät voi täällä ainakaan yksin asua. Onko tämä sellainen tilanne, joka ihmisten pitää vain mukisematta hyväksyä?

IMG_0044

Panelistit vasemmalta oikealle – Nuutti Hyttinen (ps.), Tuula Haatainen (sd.), Anni Sinnemäki (vihr.) Kimmo Tiilikainen (kesk.) Jan Vapaavuori (kok.) ja Silvia Modig (vas.)

Kaupungistumisen megatrendin tunnistavat kaikki. Väki virtaa kasvukeskuksiin töiden ja palveluiden perässä. Kehitys on ollut nähtävissä 70-luvulta saakka ja on aina toteutunut ennusteita kovemmin. Harvemmin kuitenkaan sivutaan sitä toista trendiä, eli yksinasumisen lisääntymistä, joka on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Väitän (puhtaasti mututuntumalla), että yksinasuminen, kaupungistuminen ja ydinperheen roolin heikentyminen ovat sidoksissa toisiinsa ja yleisemmin osa laajaa kulttuurista muutosta. Tiedämme myös, että poliittisen valtavirran eetokseen ei yksinelävillä juuri ole tilaa. Lisäksi kuvitellaan, että isompien asuntojen tarjonnan lisääminen jotenkin parantaisi myös yksinasuvien tilannetta. No ei paranna, kun yksinasuva ei voi kaksioon taloudellisten syiden takia muuttaa. Ainoa lääke tilanteen parantamiseen on rehellisesti lisätä yksiöiden rakentamista.

Tuula Haatainen (sd.) korosti paneelissa, että vuokralla asumista kohtaan pitäisi tapahtua asennemuutos, ja että sen tulisi olla samalla tavalla arvostettua kuin omistusasumisen. En ole kyllä koskaan kuullut, että vuokralla asumista kohtaan olisi jotain suurta asenneongelmaa, mutta luulen, että heijastelen monen ajatuksia, kun väitän, että urbaanille yksiasujalle haave omistustasunnosta on lähes synonyymi säästämiselle. Kun maksaa oman asunnon lainaa käytännössä saman verran kuukaudessa, kuin sitä menisi vuokraan, harrastaa samalla säästämistä, sillä kaupungissa pelko kämpän arvon romahtamisesta on olematon. Olkoonkin, että korot voivat nousta, ja remonttikulut sekä vastikkeet on otettava huomioon. Jossain on kuitenkin pakko asua, ja perus Yrjö Yksineläjä maksaa Helsingingissä yksiöstään vuokraa ainakin 8000€ vuodessa. Sillä summalla lyhentäisi lainaa pitkän pennin, mutta sitä ei pankista heru. Kun rahaa ei jää vuokrien jälkeen säästöön, ei voi koskaan kasata pankin vaativaa 15% käsirahaa, jotta saisi asuntolainan. Korkeat vuokrat sitovat pienituloiset yksinasuvat kaupunkilaiset köyhyyteen, jos on vaikea pyristellä ulos.

Silvia Modig (vas.) esitti kaupungin ARA vuokra-asuntoihin vastikään tulleiden tulorajojen poistamista, koska ne voivat aiheuttaa alueiden eriytymistä. 1 hengen taloudelle kk tuloraja Helsingissä asetettiin 3000€, joka on kaupungin työntekijälle varsin korkea palkka. Ymmärrän vasemmiston huolen reilun 40 000 kunta-alalla työskentelevän sairaanhoitajan vuoksi, joiden palkka on keskimäärin n.3100€. Sairaanhoitajan tehtäväkohtainen palkka on 2400€ luokkaa, jolloin kaupungin edullinen työsuhdekämppä on hyvä kannustin. Olisi kuitenkin ihan jees muistaa, että lähes kenen tahansa jonka ammattinimikkeestä löytyy -sihteeri, -ohjaaja, tai avustaja, ei pääse lähellekään tuota reilua kolmea tonnia. Myös heitä löytyy palkkalistoilta samalla tavalla kuin kämppäjonosta. Johonkin raja on vedettävä, sillä rajojen poistaminen avaisi edulliset kämpät myös rehtoreille, -päälliköille ja -johtajille. Mielestäni tuo 3000€ raja on hyvä, vaikkakin turhan mekaaninen. Pitäisi korostaa kokonaisharkinnan roolia. Pelkät tulot ei kerro kaikkea, ja ihmisten erilaiset elämäntilanteet on kyettävä ottaa huomioon. Ei ole johdonmukaista ajaa ihmistä pois asunnosta, koska tämä sai palkankorotuksen. Pidetään huoli myös siitä, että neliöt on tehokkaassa käytössä. Ei ole yleisen edun mukaista, että henkilö jonka lapset ovat lähteneet kotoa ja ehkä puolisokin, asuu 4 huoneen asunnossa yksin, koska pelkää kämpän vaihdon yhteydessä lähtevän tulorajojen vuoksi alta.

Lopuksi vielä: lievästi huvitti, kun Jan Vapaavuori (kok.) kehuskeli toimillaan, jotka laittoi liikkeelle ollessaan asuntoministerinä vuosina 2007-11. Taisi olla v. 2008, kun asuntotuotanto romahti ja vuokrat ampaisivat rajuun kasvuun. Mitä teki Jan? No jos jotain teki, niin eipä paljon lämmitä. Voi tietenkin väittää ajat olivat kovat ja että ilman Janin toimia (kuten välimallin korkotukea) asuntorakentaminen olisi mennyt vielä pahemmin solmuun. Nuo välimallin kämpät vapautuvat pian sääntelyn piiristä. Katsotaan sitten uudestaan.

Mitä voimme tehdä terveysmenojen suitsimiseksi?

Hallituksen SOTE sekoilu valinnanvapauden kanssa tulee päättymään hallituksen kannalta surullisesti ja se on pelkästään hyvä asia. Vaikka SOS tripletti kovasti yrittää harhauttaa, niin kansalaisen niskakarvat ovat jo nouseet pystyyn. Tulokset nähdään kuntavaaleissa.

 Jos SOTE aiheuttaa allergiaa sen monimutkaisuuden vuoksi, kannattaa sinnitellä ja vilkaista ainakin tämä 20min video, jossa HUSn toimitusjohtaja Aki Linden tiivistää valinnanvapauden sudenkuoppia. Suosittelen vahvasti. 

Kaikista yrityksistä huolimatta hallituspuolueet eivät ole onnistuneet selittämään mitä aitoa hyötyä valinnanvapaudesta on. On vain hoettu, että onhan se kiva, kun saa itse valita. Siis valita mitä? Mistä se potilas tietää mikä hoito on paras? Eikö lääkäriin mennäkään saamaan asiantuntijapalvelua? Kenellä on potilaana kompetenssia arvioida, että täällä hoito on parasta? Milloin terveydestä tuli fiiliskysymys? Vai onko kriteeristö, millä asiakas sen valinnan tekee, kenties mainosesitteiden kiiltävä ulkoasu tai nätit videot? Mielestäni on sairas ajatus, että maksaisimme vielä laajemmin julkisista varoista terveyspalveluja, kun samaan aikaan nämä palveluntarjoajat mainostavat itseään kalliilla haaliakseen lisää asiakkaita. Onko meillä varaa syytä rahaa terveysbisnesten mainontaan? Todellista veroeurojen tehokäyttöä. Kun tuote mitä he myyvät on terveys, onko mitään käärmejuomaa, mitä nämä eivät pyrkisi asiakkailleen kaupittelemaan? Intialaisen sananlaskun mukaan mikään ei ole vaarallisempi kuin köyhä lääkäri.

Olen kotoisin Kuhmosta, mutta asun Helsingissä. Valinnanvapaus voisi jopa olla ihan kiva täällä Etelä-Suomessa, kun on aidosti varaa tehdä niitä valintoja. Havukka-ahon Konstalle se taas ei tarkoita yhtään mitään. Hänellä tuskin tulee olemaan valinnanvapautta, sillä rohkenen epäillä, että Kuhmoon nousisi useita SOTE-keskuksia, joista Konsta voisi valita.

On siis tärkeää, että äänestäjät lähettävät selkeä EI viestin SOSn kaavailuille näissä kuntavaaleissa. Säästämme pitkän pennin torjumalla kokoomuksen keittämän sopan. Yritykset myydä valinnavapauden harhaa osoittaa piittaamattomuutta kansalaisten terveydestä. Näyttää siltä, että vain bisnes on tärkeää.

thermometer-1539191_1920

Turhien lääkkeiden käyttö on iso menoerä, josta tulisi pitää isompaa meteliä kaikilla politiikan tasoilla.

On tietenkin syytä todeta, että meidän on tehtävä jotain, millä saamme terveydenhuollon kasvavia menoja suitsittua. Huoltosuhteemme heikkenee kovaa vauhtia ainakin vuoteen 30 saakka, jonka jälkeen kulujen kasvu hidastuu. Siihen on kuitenkin aikaa, joten on tehtävä kaikki voitava jo nyt. Ensimmäinen elementti on määrätietoisesti vähentää lääkkeiden käyttöä. Upotamme yli miljardin julkisia varoja lääkkeisiin tukien muodossa. Tämä kehitys on käännettävä toiseen suuntaan. Tässä on tärkeä rooli yliammatillisella (proviisorit, hoitajat ja lääkärit) yhteistyöllä ja lääkäreiden vastuun korostamisella.

Toiseksi on tehtävä määrätietoinen strategia, jolla pyritään torjumaan terveyshaittoja. Ennaltaehkäisy tulee olemaan keskeinen osa kunnille jäävää työtä. Se tarkoittaa, että rahat on käytettävä ihmisten elintasosairauksien torjuntaan tukemalla liikuntaa ja terveellisiä ruokailutottumuksia. Erityisesti lasten ja nuorten sekä seniorien liikuntaa on tuettava. Kun liikunnan ilo tulee osaksi elämää jo nuorena, kantaa se läpi elämän karikoiden aikuisenakin.

Vanhustenhoidon ja erityisesti kotihoidon tilanne on hälyttävä. Vaikeudet tulevat vain kasvamaan tulevina vuosina tuon mainitun huoltosuhteen heikkenemisen seurauksena. Hoitotyön ammattilaiset nääntyvät kiireessä. Lähes jokainen on harkinnut alan vaihtoa. Nyt vaaditaan ratkaisuja laatikon ulkopuolelta. Tarjoan ratkaisuksi, että Suomessa voitaisiin laajentaa kutsuntoja ja siirtyä sukupuoleen tai uskontokuntaan katsomatta kaikkia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen. Tämä olisi paitsi tasa-arvoista, myös aito ja inhimillinen tapa parantaa vanhusten hyvinvointia. Palveluksessa voisi sitten peruskoulutuksen jälkeen valita oman halun ja kiinnostuksen mukaisesti joko armeijan tai siviilipuolen tehtävät. Siviilipuolen tehtävissä työt koostuisivat isolta osin SOTE puolen tukitehtävistä. Tällä tavoin voitaisiin lievittää vanhustenhoidon ongelmia. Nämä päätökset kuuluvat eduskunnalle, mutta jos joku niitä haluaa viedä eteenpäin, on hänellä tukeni.

Tässä sote asiassa oikeisto yrittää maalata kuvaa valtavista ongelmista siellä, missä niitä ei eurooppalaisittain verrattuna juuri edes ole. On täysin vastuutonta luoda mielikuvia jostain heikkotasoisesta terveydenhuollosta, jotta voidaan uittaa sisään äärikaupallisia malleja, joilla kupataan verovarat ylikansallisten jättien taskuihin. Monessa asiassa suhtaudun vasemmiston kritiikkiin varauksella, mutta tässä asiassa he ovat täysin oikeassa.

Alppilan kuuskulma remonttiin!

Asun Alppilassa, joka on mielestäni kuin Helsingin hiomaton timantti. Alueen tunnelma on oikein mukava, mutta Alppilan viihtyisyyttä voisi tietenkin kehittää edelleen. Koska myös kuntavaaleissa on oiva tilaisuus harrastaa siltarumpupolitiikkaa, aion käyttää tilaisuuden röyhkeästi hyväksi! 😉

Ehdotan, että Alppilaan voitaisiin tehdä uusi viheralue. Joskus muinoin Alppilan kuuskulmassa, Porvoonkadun ja Viipurinkadun risteyskohdassa, toimi kolmosen päättäri. Ratikat seisahtuivat aukiolle tasaamaan vuorovälejä. Jossakin vaiheessa päättäri kuitenkin siirtyi Nordensköldinkadulle eläintarhaan ja nykyään vaunut siten kolistelevat suoraan kuuskulman läpi. Päättäriaikojen muistona autot kiertävät edelleen aukion ympäri väistäessään raitiovaunupysäkkiä. Koska vaunut eivät nykyään enää seiso puistikon laidalla, miksi emme linjaisi autokaistaa ratikkakiskojen mukaisesti. Liikenne on kuuskulmassa tällä hetkellä turhan monimutkainen. Kuuskulma nimityksen mukaisesti aukion reunoille liittyy kuusi katua.

IMG_0027

Aukio on tunnettu myös nimillä ”viiden minuutin pysäkki” ja ”vanha päättäri”.

Kunnon puisto tekesi kuuskulmasta paljon mukavamman ja selkeämmän kokonaisuuden ja samalla voitaisiin myös parantaa liikennejärjestelyjä vähentämällä turhaa kurvailua alueella. Ehdotan seuraavaa:

  • Ohjataan Kallion suunnasta tuleva autoliikenne Porvoonkadulta Viipurinkadulle ratikkalinjaa pitkin.
  • Muutetaan aukion liiketilojen edessä menevä osa Porvoonkatua pihatieksi, joka on sallittu vain huoltoajolle.
  • Siirretään taksitolppa aukion luoteislaidalle.
  • Laajennetaan ja ehostetaan raitiovaunupysäkin puistoa.
  • Järjestetään puistikon uudesta ilmeestä suunnittelukilpailu.
Kuuskulma1

Kartalla merkattu nuolin nykyinen ajoreitti (punaisella) ja uusi ajoreitti (sinisellä). Pihatie (harmaalla).

Alppila on mukava asuinpaikka, joka vain odottaa kukkaan puhkeamistaan. Remontti voitaisiin rahoittaa vaikka lähiörahastosta. Alueella asuu paljon ihmisiä, ja uusi puisto tietenkin lisäisi viihtyisyyttä merkittävästi. Se myös parantaisi alueen liikkeiden vetovoimaa ja voisi tuoda Alppilan alueelle uutta puhtia. Kuuskulmasta voisi tulla tunnelmaltaan erittäin hieno, ellei jopa Karhupuiston veroinen!

Tehdään Alppilasta piirun verran parempi! 🙂

Ketä kiinnostaa miljoona yksinasuvaa?

Kampanjani kärkiteema on yksinasuvien asiat. Aihe on iso, mutta koitan tässä hieman jäsennellä niitä syitä, miksi haluan kampanjassani tuoda sitä esiin.

Yksinasuvan asema yhteiskunnassa on perin eriskummallinen. Usein siihen liitetään villi ja vapaa sinkkuelämä, jossa ei ole huolta huomisesta. Elämäntyylin keskeisenä ongelmana esitetään parin etsintä. TV:n realityroska korostaa tätä käsitystä ja sinkkujen menolle lähinnä pyöritellään päätä. Mielikuva tyypillisestä yksinasuvasta on usein kaupunkilainen nuori aikuinen eli “sinkku”, jolla on rahaa, lähestyvä maksakirroosi ja täysi draivi päällä. Kuten kovin usein asia ei kuitenkaan ole näin.

Perinteinen ajattelu olettaa, että yksin asuminen on vain välivaihe, tai että niissä jotka vapaaehtoisesti asuvat yksin, on jotain vikaa. Tämä asenne on jäänyt ajasta jälkeen, sillä kaupunkien yksineläjät ovat usein myös aikuisia työssäkäyviä ja edustavat uutta “urbaania heimoa”. Kokonaisuudessa meillä on tässä maassa jo yli miljoona yksinasuvaa, ja pelkästään Helsingissä noin puolet asuntokunnista on yhden hengen talouksia. Monet ovat opiskelijoita ja joukossa on myös paljon eläkeläisiä, joista monet ovat jääneet leskeksi tai eronneet lapsien lehahdettua pesästä. Leskillä usein myös talous on puolison menetyksen myötä joutunut koetukselle. Tämä voi aiheuttaa sen, että vanhuksen on pakko muuttaa pois kotiseudultaan. Se on kohtuutonta.

Yksinasuva on monella tapaa epäedullisessa asemassa, sillä he ovat 100% vastuussa omasta taloudestaan. He kärsivät siksi eräänlaisesta mittakaavahaitasta. Pääkaupunkiseudulla yksinasuva asuu usein yksiössä, joiden keskiarvoinen vuokraneliön hinta on 29% korkeampi verrattuna vaikka kaksioon. Yksinasuva maksaa autopaikan, vakuutukset, sähkön, veden, netin, yms. asiat yksin, siinä missä parit voivat jakaa näitä kustannuksia. Kun yksinasuva menee kauppaan, monet tuotteet ovat edullisempia isoimmissa pakkauksissa, mutta pilaantumisuhan vuoksi niitä ei kannata ostaa. Pienituloisista suomalaisista 32% on yksinasuvia, kun pareista pienituloisia oli vain 5%. YLE:n Kioski -ohjelma tutki asiaa, ja havaitsi, että sinkun euro on 73 senttiä. Euroopan tasolla Suomen sinkut olivat toiseksi köyhimpiä heti bulgarialaisten jälkeen.

Yksinasujat kokevat myös syrjintää ja he ovat pahimmassa vaarassa syrjäytyä. Parit menevät heittämällä ohi asuntonäytössä, ja auta armias jos sattuu olemaan mies, ja vieläpä maahanmuttaja, niin mahdollisuudet saada vuokrakämppä vapailta markkinoilta on käytönnössä olemattomat. Asunnottomuus on tilastojen mukaan laskenut, mikä on hyvä asia, mutta samaan aikaan jo jopa neljännes asunnottomista on maahanmuuttajamiehiä. Tähän yhtälöön kun liitetään se, että jo neljännes nuorista 20-25 vuotiaista miehistä on vailla työtä tai opiskelupaikkaa, mutta silti siinä kriittisessä ikävaiheessa, milloin viimeistään muutetaan pois kotoa, on riskit syrjäytymiseen jo todella suuria. Suomessa on yli 100 000 yksinasuvaa työtöntä. Siinä missä pariskuntien työttömyysprosentti on noin 5%, on se yksinasuvien kohdalla noin 10%.

Miten helpottaa tilannetta?

Helsingissä on alettava ottaa vakavasti yksinasuviin kohdistuvat paineet. Tärkein tavoite on pyrkiä alentamaan asumisen kustannuksia. Vain asuntojen tarjonnan lisäämisellä voidaan hintapaineita keventää. Rakentamista on tiivistettävä ja normituksia, kuten autopaikkavaatimuksia, on purettava, jotta rakentamiskustannuksien aleneminen vaikuttaisi asumisen hintaan. Tontit on luovutettava rakentajille koreissa, joihin kuuluu kalliimpia arvotontteja ja halvempia tontteja. Luovutukseen on asetettava ehto, missä edullisempi tontti on rakennettava ensin. Tämä on tehokkaampi tapa kannustaa rakentamaan halvemmat kohteet nopeasti, kuin rakentamattoman maan verojen korottaminen.

sahko_perusmaksu

Monet pakolliset elämisen kulut ovat suhteessa kovempia yksinasuville: sähkönsiirrosta perusmaksua on jopa puolet.

Asumisen kustannusten alentamisen lisäksi on aloitettava keskustelu keinoista, miten voidaan siirtyä täysin kulutukseen perustuvaan laskutukseen asumiseen liittyvissä menoissa. Kaikista perus- ja avausmaksuista tulisi pyrkiä eroon ja siirtyä puhtaasti kulutusperustaiseen laskutukseen. Tällä hetkellä mm. sähkönsiirtolaskussa saattaa perusmaksua olla jopa puolet, mikä on rasite yksin taloudestaan vastuussa olevalle yksinasujalle. Lainsäädännön tasolla on tehtävä myös toimia. Yksinasuvan verotaakkaa on tutkittava, ja tarvittaessa korjattava. Eläkeläisten leskiosuudet on korvattava kaikille yksinasuville myönnettävillä lisillä.

Yksinasuvien syrjäytymisriski on suuri. Toimenpiteitä joilla etsitään ja osallistaan kelkasta tippuneita on tehostettava. Erikoishuomiota on kiinnitettävä yksinasuviin työttömiin. Jos yksinasuvien tilanteeseen ei nyt reagoida, on käsillä pian valtavat kansanterveydelliset ongelmat, kasvava alkoholismi, mielenterveysongelmat ja ihmillinen kärsimys. Tämä tulee maksamaan yhteiskunnalle valtavasti. Jos asiaan ei aleta kiinnittää huomiota, on käsillä syrjäytettyjen nuorten (erityisesti miesten) joukko, jonka vaikutukset yhteiskunnan eheyteen on helposti nähtävissä eri puolilla maailmaa. Kun menetettävää ei ole, on helppo kääntää selkänsä järjestelmälle, haistattaa paskat ja tehdä omat ratkaisut.