Sunnuntaisia ajatuksia vihreydestä

Poliittinen kotini on ollut minulle selvä niin kauan kuin muistan. Nuorena reilut 10 vuotiaana muistelen ensi kertaa kiinnostuneeni politiikasta. Silloin elettiin lamaa. Kylmä sota oli päättynyt ja kaikilla koulun pihalla oli bula-myssyt. Vihreät oli tuollon noussut pienpuolueeksi eduskuntaan ja yhteiskuntaopin tunnilla puolueita vertailtiin. Koin jo tuolloin politiikan tärkeimmäksi tehtäväksi luonnonsuojelun ja koska vihreät olivat selkeästi profiloitunut luonnon puolesta, oli valintani helppo. Perusarvoni eivät ole muuttuneet vuosien varrella. Luonnon asettamia rajoja olisi ihmisen syytä kunnioittaa. Emme ole sitä lajina tehneet enää vuosisatoihin, mutta ainakin olemme pikkuhiljaa tajunneet, että luonto voi meidät myös nopeasti kukistaa.

Vihreät arvot korostavat ihmisen vastuuta ympäristöstä ja heikoimmista. Jokaisella pitää olla oikeus omannäköiseen elämään ja siihen, että laki ja oikeudet ovat kaikille samat. Usein vihreät arvot ovat törmäyskurssilla lyhytnäköisten taloudellisten etujen kanssa. Kaivannaisteollisuus ja energiantuotanto ovat tästä parhaat esimerkit. Kaivokset ovat aina riski luonnolle, vaikka kuinka yrittäisimme minimoida uhkia ja korostaa kykyämme hallita prosesseja. Siksi sanon ei ympäristöä vaarantaville kaivoshankkeille. Vastustan lisäydinvoiman rakentamista, vaikka ymmärrän, että energiakysymyksissä vaihtoehdot ovat vähissä. Lisäydinvoiman riskit ovat mielestäni silti suuremmat kuin hyödyt. Inhimilliset virheet ja luonnonvoimat ovat tosiasioita, kuten olemme nähneet Chernobylissa ja Fukushimassa. Niitä vastaan ei voida koskaan 100% suojautua edes täällä Suomessa.

joonas-3251
Kuntapolitiikkalla on merkitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kuvassa oleva Hanasaaren voimalaitos on päätetty sulkea. Vaiheittainen siirtyminen pois fossiilisista polttoaineista on vihreän politiikan ytimessä. Kuva: Petri Tuohimaa

Silti olen teknologiamyönteinen, vaikka tiedostan sen, että se ei ole koskaan neutraalia. Emme kuitenkaan voi enää peruuttaa takaisin menneille vuosisadoille, joten on jatkettava eteenpäin. Usein on helppo syyttää menneitä hallituksia ongelmista, mutta siitä huolimatta perinnön kanssa on elettävä. Siksi kehitys myös ydinvoiman kohdalla on toivottua. On kuultu lupauksia saasteettomasta ydinvoimasta ja jopa siitä, että radioaktiivista jätettä voitaisi kierrättää edelleen. Siksi kaikenlaista tutkimusta on tuettava ja vihreät ovat aina olleet tiedemyönteisin puolue. Ehkä ratkaisut ovat olemassa, joten koulutusta on kehitettävä. Koska Suomi on tutkitusti ehkä paras maa oppia, on meillä juuri tässä ajassa kokoamme isompi rooli tulevaisuuden muovaamisessa. Siksi rajut leikkaukset ovat olleet pahinta myrkkyä, mitä nykyinen hallitus on tehnyt. Suunta voidaan vielä muuttaa. Jos olemme rohkeita ja ajan hermolla, niin ehkä meidät tullaan tulevina vuosisatoina muistamaan maana, jossa kehitettiin ensimmäinen perustulo – asetettiin luottamus ihmiseen ja oikeus perustoimeentuloon sosiaalipolitiikan ytimeen.

Miellän itseni sosiaaliliberaaliksi. Ihmisellä on oikeus elää omannäköistä elämäänsä ilman vainoa. Kaikki täällä ovat saman arvoisia. Markkinoita tulee säädellä erityisesti niillä alueilla, missä ne koskettavat ympäristöä ja ihmisen perusoikeuksia. Siviilisäätyni vuoksi olen nostanut yksinasuvien pärjäämisen vaaliteemakseni, koska koen ne haasteet itse.

Linjani yksittäisiin jokapäiväisiin kysymyksiin on usein maltillinen. Olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi pyrkiä vähentämään kulutustaan ja tehdä kestäviä valintoja. Aina kun mahdollista, tulisi valita jalankulku, pyöräily ja joukkoliikenne juuri tuossa järjestyksessä. Lemmikkieläimiä tulisi pitää rakkaudella ja kohtuudella. Tuotantoeläimien hyvinvointia on parannettava. Kasvissyöntiä on lisättävä ja mielestäni kouluissa voitaisi siirtyä pääsääntöisesti kasvis ja kala ruokavalioon. Lihaakin saa syödä, en ole sitä kieltämässä, mutta mielestäni ollaan ajauduttu väärille raiteille, kun keskustelu nähdään ideologisena taisteluna. Suhtaudun hyvin kriittisesti ihmisten terveydellä tehtävään bisnekseen. Nyt eletään kriittisiä hetkiä sen suhteen, mikä on yksityisten terveyspalveluiden rooli julkisten rinnalla. Pelkään että uudistus on kuin kusi housussa pakkasella. Lämmittää vain hetken eikä alkuun voi palata. Siksi hallituksen pitäisi suosiolla luopua yrityksistä tuoda valinnanvapaus mukaan uudistukseen esittelemällään tavalla.

Seuraavan 30 vuoden aikana suuri haasteemme on pitää kiinni siitä, että vanhusten hyvinvoinnista ei tingitä. Olen huolestuneena seurannut, kuinka esimerkiksi lääkkeiden käyttö on lisääntynyt ja kuinka välinpitämättömästi terveydenhuolto on tässä toiminut. On etsittävä vaihtoehtoja pillerien popsimiselle.

Viimeisenä asiana nostaisin esiin vielä kommunikaatiokulttuurimme. Olemme nykyään eräässä mielessä viestinnässämme vajavaisempia, kun käyttöön ovat tulleet digitaaliset välineet. SOME viesti ei sisällä kehonkieltämme eikä äänenpainoja. Toista ei tarvitse kohdata kasvotusten. Viestimme on siis vajavaisempi ja välittyy usein väärin. Myös tahallinen agressiivisuus ja kiusaaminen on helpompaa, kun suoraa luuvitosen uhkaa ei ole. Kykymme sopia asioita ja sietää toisenlaisia näkemyksiä on edelleen olemassa. Ihminen on luonnostaan solidaarinen, vaikka usein sitä on vaikea uskoa. Mietitään siis tarkkaan mihin kehykseen kulloinkin tapetilla olevan kohun, oli se sitten mediassa tai omalla facebook seinällä, laitamme ja jatkamme elämää pitäen arvoistamme kiinni.

Tulevissa kuntavaaleissa ääni vihreille on ääni paremmalle tulevaisuudelle. Tässäkin ajassa olemme peruskysymysten äärellä. Torjummeko eriarvoisuuden vai annemmeko oman edun tavoittelun jatkua. Tiedämme kyllä mitä pitää tehdä, nyt on vain tartuttava toimeen.

Päätös on sinun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s