Yksinasuvat helsinkiläiset! Nyt on vaadittava järkeä asuntopolitiikkaan

Kuntavaalit lähenee ja Helsingissä puhutaan nyt paljon asumisesta.

Asumisen hinta kaupungissa on kasvanut huolestuttavasti jo vuosia. Kun muutin vuonna 2006 Kallioon oli pieni reilun 20 neliön kämppäni vuokra 475€/kk. Tänään tuo sama kämppä on 680€/kk.

Kaavoitusta on lisätty ja uusia kortteleita nousee eri puolille, mutta miten tämä tulee vaikuttamaan asuntojen hintoihin, on vielä epävarmaa. Kasvavat kustannukset ovat iskeneet erityisen rankasti yksinasuviin, joita Helsingin kotitalouksestan on noin puolet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuva:Petri Tuohimaa

23.1 Helsingissä oli myynnissä seuraavanlainen kattaus asuntoja: yksiöt 239kpl, kaksiot 989 kpl, kolmiot 887kpl, neliöt 667kpl. Lähde: oikotie.fi Yksiöitä on tarjolla murto osa kaksioihin tai kolmioihin verrattuna. Niitä pitää saada lisää!

Lisäksi, mitä pienempi asunto on, sitä kalliimpi se on myös neliöhinnaltaan, oli sitten kyseessä omistus tai vuokra-asunto. 20 neliön asunnon vuokra voi puolestaan olla jopa yli 700€/kk, mikä on pienituloiselle (toisinaan myös keskituloisellekin) kova kustannus.

Yksiöitä on tarjolla paljon vähemmän kuin esim. kaksioita myös vuokramarkkinoilla. Tässä kohtaa vuokra-asuntoa etsivä yksinasuva putoaa eräänlaiseen kustannusloukkuun. Pienen yksiön voi saada noin 700 euron hintaan jostain kantakaupungin lähistöltä. Muutama satanen lisää, niin summa riittää jo tilavaan kaksioon vaikka Itäkeskuksessa tai Munkkiniemessä. Tuo muutama satanen on kuitenkin monien pienituloisten kohdalla kriittinen. Kaksioita olisi tarjolla, mutta rahat eivät riitä, joten on pakko valita hiukan halvempi yksiö vaikka niiden hinnoissa on ilmaa.

Miksi tämä sitten on niin haitallista? Talousviisaat ovat varoitelleet, että asumisen kohoavat kustannukset alkavat haitata talouden yleistä kehitystä. Esimerkiksi hoiva-alalla Helsingin asumisen kalleudesta on tullut rekrytointiongelma. Kotipalveluun on vaikea löytää työntekijöitä, koska heillä ei ole varaa asua Helsingissä. Sama pätee oikeastaan mihin tahansa pienipalkkaiseen työhön erityisesti palvelualalla ja nämä työt eivät ole häviämässä kaupungista mihinkään. Päinvastoin.

Yksinasuviin kohdistuu myös muita asumisen mukana tulevia kustannuspaineita, koska he kantavat jo valmiiksi 100% vastuun omasta taloudestaan. He eivät pariskuntien tavoin jaa kustannuksia ruoasta, vedestä, sähköstä, netistä, autosta jne. Onko yhteiskunnalla muuta tarjottavaa kaupunkien yksinasuville kuin pakkopariutuminen tai kimppa-asuminen? Yhteiskunnan pitäisi reagoida ihmisten valintoihin eikä pyrkiä isompia huoneistokoja suosivalla asuntopolitiikalla luomaan epäoikeudenmukaisia rakenteita. Yksinasuminen on osa kaupungistumista, ja siihen pitäisi kyetä vastaamaan.

Kaupungissa tarvittaisiin erityisen kipeästi kohtuuhintaisia, yhdelle mentäviä asuntoja haarukassa 25-30m2. Tällä hetkellä rakentaminen keskittyy suuriin aluehankkeisiin, kuten Pasila, Järkäsaari ja Kalastama sekä Kruunuvuorenranta. Kaikki nämä (pl.Pasila) ovat merellisiä alueita, joiden tonttimaan hinnat ovat korkeita. Tämä heijastuu väkisinkin asuntojen hintoihin. Sijoitusmielessä asunto olisi monille yksinasuvallekin houkutteleva kohde. Tutkimukset osoittavat, että kaupungissa olisi taloudellisesti kannattavaa asua omistusasunnossa. Olen huolestuneena seurannut, kuinka toive oman asunnon ostamisesta on karannut yhä useampien ulottumattomiin. Tähän on vaikuttanut paitsi hintojen kohoaminen, myös kiristyneet lainahanat. 15% omarahoitusosuus, minkä pankki “vaatii”, on yksiöiden kohdalla Helsingissä jo 20-30 000 euroa. Summan säästämiseen menee kitsaimmallakin visulla hyvä tovi. Pienituloiset, joilla ei ole omaisuutta, voivat tästä vain haaveilla, sillä rahat uppoavat vuokriin.

Mistä ratkaisut?

Lääkkeeksi on tarjottu lisää kaavoitusta, ja siinä onkin onnistuttu hyvin. Tänä vuonna valmistuu 6000 asuntoa ja tavoite on nostaa määrä 7000 asuntoon, mutta riittääkö se? Voimme kaavoittaa ja rakentaa vaikka kuinka asuntoja, mutta jos ne ovat väärän kokoisia tai liian kalliita eivätkä vastaa ihmisten tarpeeseen, ei Helsingin ongelmat muutu miksikään.

Voisiko vastaus olla täydennys ja muuntorakentamisen täysi asennemuutos? Tähän voi olla mahdollisuudet, nyt kun kiinteistöpinta-alaa näyttää vapautuvan erityisesti toimistojen jäädessä käyttämättömiksi. Kehittyvä tietoyhteiskunta on irrottamassa työn paikkasidonnaisuudesta monilla aloilla. Yhä useampi työskentelee kotona ja toimistoa tarvitaan yhä harvemmin.

Esteitäkin on. Tehokasta muuntorakentamista haittaa kaavamuutoksien hitaus. Vaatimuslistaa jatkaa autopaikkojen, hissien ja väestösuojien määrä. Kaikki toimistorakennukset eivät myöskään sovellu asuinkäyttöön ilman mittavia remontteja, jotka tekevät toiveet edullisuudesta tyhjiksi.

Olisi kuitenkin hyvä, jos työn alle saataisiin ainakin ne kohteet joissa nähdään heti potentiaalia. Vähintä mitä voi tehdä on löysyttää joitain kireitä normeja ja panna vauhtia hyvien kohteiden kaavamuutoksiin. Lisäksi mielestäni tulisi helpottaa liikehuoneistojen osittaista käyttötarkoituksen muuttamista siten, että halutessaan esimerkiksi kivijalkayrittäjä voisi asua liikehuoneistossaan. Tämän tulisi olla mahdollista tiettyjen ehtojen ollessa kohdallaan. Nykylinjaukset käytännössä estävät tämän.

Aina tasaisin väliajoin on esitetty arvioita, joiden mukaan Helsingissä olisi jopa 30 000 asuntoa tyhjillään. Lukuun on päädytty sen perusteella, että näissä asunnoissa ei ole kukaan kirjoilla. Arvion todenperäisyydestä on kiistelty ja  luku on varmasti yläkanttiin. Suurin osa on kuitenkin mitä ilmeisimmin jonkinlaisessa käytössä. Esim. kaupunkiasuntoja, joiden omistaja asuu pääasiassa jossain kehyskunnassa, tai jopa kauempana, mutta ei syystä tai toisesta ole halunnut luopua “citykodistaan”. Joukkoon mahtuu myös yritysten työsuhdeasuntoja, joissa majoitetaan komennuksella olevia tai ulkomaisia vieraita. Osa voi kuulua kuolipesille, jotka eivät ole päässeet sopuun perinnönjaosta. Tapauksia lienee monenlaisia. Huomionavoista on, että luku on tästä huolimatta iso, ja vaikka osa asunnoista ei olisikaan nk. “tyhjiä” on niiden käyttöaste kuitenkin matala. Toivottavaa olisi, että mahdollisimman moni näistä asunnoista saataisiin tavalla tai toisella markkinoille. Siihen on etsittävä keinoja.

Voisiko tyhjät asunnot saada markkinoille alentamalla tilapäisesti asuntojen myyntivoittoveroa? Asia ei kuulu kuntien päätösvaltaan, mutta keskustelua voi silti käydä. Toimenpidettä voi tosin perustellusti pitää suorana kädenojennuksena varakkaille, mutta jos sillä pystyttäisi lisäämään tarjontaa ja laskea hintoja, kannattaisi asiaa mielestäni ainakin tutkia lisää. Olisi tavoiteltavaa, että kaupungissa ei olisi yhtään turhaan tyhjillään olevaa asuntoa. Parhaimmassa tapauksessa verotuloja ei menetettäisi lisääntyneen volyymin myötä. Ne voisivat jopa nousta. Ehdotuksen toteuttaminen ei olisi helppoa, sillä se voisi huonolla menettelyllä aiheuttaa häiriöitä asuntokauppaan, kun myyjät jäisivät odottamaan alennuksen voimaantuloa. Tällaisia politiikan aiheuttamia markkinahäiriöitä, tai ainakin pelkoja siitä, on noussut viimeaikoina esiin varsin usein. Autojen romutuspalkkiokokeiluun liitettiin niitä, ja nyt Anne Bernerin liikenneuudistuksen selvitystyö ammuttiin nopeasti alas osin tästä syystä. Tapa jolla hanketta on avattu, on kummallinen, hallitus ei selkeästi keskustele vaan kolmikko puuhaa omilla suunnillaan. Tilanne ei herätä luottamusta.

Vähintään olisi hyvä tehostaa toimia joilla madallettaisiin kynnystä laittaa tyhjä asunto vuokralle. Vuokranantajien huolena on usein, että koituuko vuokraamisesta ongelmia, jos vuokralainen osoittautuu epäluotettavaksi. Vuokrarästit ja asunnon kaltoinkohtelu ovat aitoja huolia. Kaupunki voisi lisätä yhteistyötä vuokranvälittäjien kanssa esimerkiksi vuokratakuiden suhteen. Näissä malleissa välittäjä tulee hätiin, jos vuokranmaksu häiriintyy. Kaupunki voisi kompensoida osan vuokranvälittäjien riskeistä kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevien, kuten asunnottomien ja vankilasta vapautuvien kohdalla. Asunto on myös löydettävä kaikille, ja kärkenä tässä tulee olla nk. “asunto ensin”-periaate, jossa tarjotaan oma koti (asuntola ei ole koti) ja oma nimi omassa ovessa.

Aina on myös hyvä levittää sanaa. Vedota ihmisiin ja yrityksiin, joilla on asuntoja tyhjillään, jotta he tulisivat mukaan talkoisiin. Helsingissä on tehtävä sellaista asuntopolitiikkaa, joka huomioi myös yksinasuvat. Kaupungistumiseen kuuluu lisääntynyt yksinasuminen, joten on aika vastata kehitykseen asianmukaisella tavalla, ja lisätä sopivien asuntojen tarjontaa.

3 kommenttia artikkeliin ”Yksinasuvat helsinkiläiset! Nyt on vaadittava järkeä asuntopolitiikkaan

  1. Mielenkiintoinen asia tämä Helsingin asuntotilanne. Kirjoitan parista tulokulmasta pohdintaa samasta asiasta.

    Asuntoja tarvitaan lisää, se on selvä. Helsinki on niemi, joka ei voi laajentua etelään, paitsi jos joskus saadaan tunnelin eteläiselle rannalle. Muissa ilmansuunnissa tulee toiset kunnat vastaan, kaavoituksessa asuntotuotannon lisäämiseen tarvitaan yhteistyötä ja pääkaupunkiseudun näkemiseen yhtenä kokonaisuutena. Asiaa voi katsoa myös Helsinki-Vantaalle laskeutuessa, peltoa ja tyhjää rakentamatonta tilaa riittää Espoossa ja Vantaalla. Kaikki eivät myöskään voi asua Helsingin keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Kysyntä ja tarjonta määrittävät hinnat eri alueille. Helsingissäkin riittää rakentamatonta maata, olen ihmetellyt miksei sisäpihoille voi rakentaa Saksasta tuttua ”Hinterhausia”? Aika monta asuinneliötä mahtuisi Kallion pihoille. Lupakäytänteiden muuttamisella ja mm. toimistotilojen muutoksilla asuinkäyttöön varmasti saataisiin lisää asuntoja.

    Pienten asuntojen hintataso ei minua yllätä. On aivan selvää, että Euroopan keskuspankin ”elvyttävä” rahapolitiikka sekä suomalaisten kasvanut nettovarallisuus ovat saaneet aikaan tilanteen, jossa pankkitilillä rahan makuuttaminen ei kannata. Tililtä saat korkoa 0,0 – 0,1% tai jos ostat 150 000 eurolla yksiön niin tuotto on vähintään 3%. Jotkut myös miettivät, että ostan pienen asunnon sijoituskohteeksi ja siinä lapsenlapset voivat sitten opiskeluaikana asua. Perintömietintää hieman pidemmällä syklillä. En olisi yllättynyt jos jotkut ostavat asunnon vai laittaakseen rahat turvaan pois pankkitililtä. Ja koska pankkitililtä ei saa korkoa niin mitä sitten vaikka vastike juoksee, mutta vuokralaisesta pelätään olevan harmia ja asunto pysyy tyhjillään. Järkeväähän se ei ole, mutta ihminen ei ole aina järkevä.

    Mutta se mikä minua ihmetyttää on, että miksi Helsingin kaupunki ei käytä hyväkseen matalaa korkotasoa? Helsinki voisi hyvin ottaa 1 mrd euron lainan 1% korolla ja rahoittaa asuntotuotantoa. Jos rakennuskustannukset olisivat 5 000 euroa neliö niin em. summalla saisi rakennettua n. 6700 30 neliön asuntoa. Taloudellisesta näkökulmasta kaupungin tehtävä on generoida kunnalisveroa ja se tapahtuu mahdollistamalla kaupunkilaisten (henkilöiden ja yritysten) elämä. Nopealla laskutoimituksella 1 mrd euron korot olisivat 10 m€ vuodessa ja asuntojen vuokratuotto vuodessa 6700 x 30 x 20 (vuokra/neliö) x 12 = n. 48m€. 20 vuoden laina-ajalla bruttotuotto olisi n. 965 m€ eli laina hoituisi kohtuullisilla vuokratuotoilla. Ja kuinka monta kunnalisveroäyriä helpottunut asuntotilanne tuottaisi, kun kaupunkilaiset ml. läpimenotyöpaikoissa työskentelevät saisivat kaupungista asunnon.

    Kaikkien ei tarvitse asua Helsingin keskustassa, mutta kaupungin alueella kuitenkin. Helsingin vetovoimatekijät ovat vahvimmat koko maassa eikä sitä pidä yrittää kieltää, muuttovoittoisuus jatkuu ja pienten asuntojen tarve kasvaa koko ajan.

    Tykkää

    • Hyviä pointteja! Olen aivan samaa mieltä, että Helsingin asunto-ongelmaa ei voi ratkaista vain Helsingissä, vaan yhteistyötä on tehtävä kaikkien alueen kuntien kanssa. Erityisesti ne kohtuuhintaiset asunnot on saatava joukkoliikenneyhteyksien päähän järkevällä hinnalla. Helsingissähän rakennetaan kaikki mitä kaavoitetaan, mutta aikajänne on vähän turhan pitkä ja gryndereitä kiinnostaa enemmän arvotontit (merenrannat yms) kuin vähemmän laadukkaat tontit. Myös yleishyödylliset kuten Sato ja VVO eivät enää edes rakenna pitkän korkotuen (ARA) rahalla. Vapaat markkinat antavat heille paremmat bisnesvapaudet, joten yhteiskunnallinen rooli on pistetty sivuun. Sangen ikävää.

      Varakkaille pitäisi olla tarjolla laadukkaampia sijoituskohteita kuin tyhjät asunnot. Ehkä Bernerin tieinfra -yhtiö olisi voinut olla tällainen kohde, vaikk’en sen kannalla ollutkaan.

      Tykkää

      • Infratruktuuri sinänsä on erittäin mielenkiintoinen sijoituskohde monellekin taholle. Ongelma on melkein kaikkeen infraan liittyvä luonnollinen monopoli. Eli millä mekanismilla estetään vapaan markkinatalouden toimiminen luonnollisessa monopolissa. Muuten syntyy ”susi lampaiden keskellä” -tilanne eikä se ole kenenkään infrastruktuurissa elävän etu.

        Pikemminkin korot pitäisi saada nousemaan, jotta korkotalletukset palautuvat takaisin varovaisen sijoittajan valikoimaan. Nimenomaan korkojen epäterve alhaisuus (alle 2%) on merkittävä tekijä Helsingin asuntomarkkinoilla. Talouteen siis pitää saada lisää kierroksia ja tässä merkittävässä roolissa ovat yksityisyrittäjien tarjoamat palvelut sekä palvelutuottajana toimimisen helppous. Tässä on onkin merkittävä rajapinta kunnallisen ja valtakunnallisen politiikan välillä.

        Helsingin paikallispolitiikasta puhuttaessa ja toimiessa tulee muistaa, että jotkut asiat päätetään valtakunnan tasolla vaikka vaikutus on nimenomaan Helsingissä. Tätä samaa mekanismia ei ole vaikka Vetelin päätöksentekoon. Toivon hartaasti, että valittava Helsingin pormestari ymmärtää tämän ”epäpyhän rajapinnan” sekä asuntotuotannon merkityksen 😉

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s