Joulublogi

Joulunalusviikko on kaupungissa melkoista hulinaa. Kansa juoksee kaupasta kauppaan, joululaulut soi, ja stressitasot on monilla tapissa. Äkkiä ei tunnu, että ruuhkan keskellä ihmisten seuraa kaipaisi ainakaan kovin pian, mutta monille juuri tämä aika vuodesta on henkisesti se kaikkein rankin. On pimeää ja yksinäistä. Viimeistään perjantaina on Helsinki jo tyhjentynyt, kun “junan tuomat” kaupunkilaiset, kuten minäkin, matkaavat kotiseudulleen viettämään laatuaikaa perheittensä luo.

Silloin kulminoituu monen kaupunkiin jäävän kohdalla myös yksinäisyys. Erityisen rankasti se tuntuu yksinelävien vanhusten kohdalla. Niiden joiden puoliso on ehkä jo siirtynyt majan majoille. Monet nuoremmatkin voivat tuntea alakuloa, jos ovat jääneet kaupunkiin esim. töiden takia. Usein on niin, että yksinasuvien lähtökohtaisesti oletetaan olevan töissä, jotta perheelliset voivat viettää pitkät joulunpyhät yhdessä. Moni yksinasuva tietenkin suhtautuu tähän ymmärryksellä, mutta se on silti epäoikeudenmukaista.

Miksi joulu sitten tuntuu usein niin ahdistavalta sitä yksin viettävien kohdalla? Olen räknännyt jouluun liittyvän alakulon johtuvan siitä, että se on lasten juhla ja usein se talven kohokohta lahjoineen, piirrettyineen ja kaikkine herkkuineen. Se on myös lomaa koulusta ja parhaimmillaan pelkkää leikkiä, laulua ja lekottelua. Kun tämä kokemus on lähes kaikkien lasten kohdalla sama, on lienee selvää, että siihen useimmiten liittyy voimakkaat, iloiset tunteet ja muistikuvat.

Yksin asuvilla aikuisilla asia voi olla toisin. Joulu ei olekaan enää lomaa, tai se voi tarkoittaa sitä, että ystävät ovat jossain muualla, läheistensä luona, kun itsellä ei ole ketään. Juhla jota lapsena odotti riemulla, onkin muuttunut yhtä kurjaksi kuin mikrossa lämmitettävä eineskinkku. Myös lahjat ovat osa tätä kokemusta. Lahjan saaminen tuntuu aina hyvältä, sillä se toimii ikäänkuin osoituksena siitä, että joku muistaa. Jos jää ilman paketin pakettia, voi tunne olla musertava. Lapsena ajatus siitä, ettei saisi lahjoja, olisi ollut täysin absurdi. Se tarkoittaisi, että oli ollut niin paha ihminen, että ei ansaitse niitä. Tämä sama ajatusrakenne voi kantaa myös aikuisuuteen, vaikka rationaalisesti voisikin perustella itselleen, että kyse ei lienee tuhmuudesta. Kukaan ei vain muista tai välitä, mikä ahdistaa. Kaikkein syvin yksinäisyys on niin piilossa, että edes sen havaitsemiseen on tehdävä aktiivisesti töitä. Monille suurin kynnys voi olla pelkästään sen myöntäminen, että tuntee olevansa yksin.

Onneksi Helsingissä on toimijoita, jotka tempauksillaan ja työllään pyrkivät tuomaan iloa myös yksinäisten elämään tänäkin jouluna, mm. portsarit ovat Teemu Potapofin johdolla viemässä joulutervehdyksiä yksinäisille vanhuksille. Monien järjestöjen kriisipuhelimet päivystävät juhlapyhinä ja tarjoavat juttuseuraa sitä kaipaaville. Helsinki Mission seniorien joulujuhlaa vietetään tänään 21pv Mikael Agrikolan kirkolla. Jos joululahjaideat ovat vielä hakusessa, niin kannattaa vilkaista Helsinki Mission aikalahjat. Ainoa yksinäisyyteen tehoava lääke on toinen ihminen.

Meidän olisi mietittävä miten lieventäisimme eri sukupolvien välistä rakenteellista erottelua. Lapset/nuoret ja vanhukset ovat laajemmassa kuvassa melko irrallaan toisistaan. Sellaiset hankkeet, joissa tätä erottelua voitaisiin madaltaa, parantaisi hyvinvointia kautta yhteiskunnan.

Olen hyvin kiitollinen, että itse voin vietää jouluni, kuten kaikki 35 aiempaa jouluani, perheeni parissa Pohjois-Karjalassa. Tiedän, että tulee vielä joulu, milloin näin ei ole.

Rauhallista joulun aikaa kaikille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s