Huumaavien aineiden maa – vanhusten ylilääkitseminen on kansallinen häpeä

Seinäjoen keskussairaalassa on paljastunut lääkevarkaus. Poliisi tutkii mm. ”huumausainerikoksena ja huumausaineiden käyttörikoksena”.

Onhan se ikävää, että palkollinen vie pillerit. Toimintatapoja pitää tarkastaa. Mutta mutta, nostaisin tähän nyt toisen näkökulman. Ylen jutun ensimmäisessä lauseessa puhutaan huumeista. Nehän ovat aineita, jotka tuhoavat elämän – miettii kadun mies, mutta kun samat pillerit kirjoittaa terveydenhuollon ammattilainen, ne ovatkin lääkkeitä. Eli siis asioita jotka parantavat. Onko tässä nyt lievä semanttinen ristiriita?

Viimeksi eilen tutkin hoitokodissa olevan isoäitini lääkelistaa. Sieltä silmiin pomppasi Oxamin tabletti, jonka vaikuttava aine oksatsepaami kuuluu bentsodiatsepiineihin – rauhoittaviin, nupin sekaisin vetäviin aineisiin. Näitä samoja tabuja liikkuu myös huumausaineiden katukaupassa. Muistisairasta isoäitiäni on hoidettu niillä ahdistuneisuuden vuoksi. Tutkin asiaa hieman lisää: suositeltu maksimi hoitoaika on 4 vko, sillä aineeseen muodostuu toleranssi ja se aiheuttaa riippuvuutta, josta vieroittuminen puolestaan pahentaa ahdistuneisuutta. Rupesin tonkimaan reseptikuitteja ja kävi ilmi, että mummoani on ”hoidettu” kyseisellä aineella jo 2 vuotta, vaikka lääkkeen pitkäaikaista käyttöä ei suositella. Voitte arvata, että siinä vaiheessa tunnetila oli ärtynyt.

Ikävintä tässä on se, että tiedän ettei tämä ole mikään vahinko tai yksittäistapaus. Se on pikemminkin sääntö. Tämä ja muutama aiempi omakohtainen kokemus, sekä kuulemani kertomukset ovat saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että terveydenhuoltoon on pesiytynyt lääkkeitä koskevaa välinpitämättömyyttä.

Kritiikkini kärki kohdistuu erityisesti lääkäreihin. Miksi kirjoitatte överireseptit pieninpäänkin kynsikipuun kaikenmaailman valittajille? Doupataanko mummot hiljaisiksi, jotta työ ei olisi niin raskasta? Miksi lääkitystä ei seurata paremmin? On korkea aika käynnistää toimenpiteet, joilla holtiton reseptitehtailu pistetään syyniin ja käytäntöjä aletaan toden teolla muuttamaan. Tilausta lääkkeiden märsyämisen hillitsemiseksi kyllä olisi.

Pistämme vuosittain lääkkeisiin 1,3 miljardia euroa julkista rahaa kelakorvausten muodossa ja summa vaan kasvaa. Se on saman verran kuin paljon parjattu yleinen asumistuki. Iso siivu kilahtaa lääkefirmojen kassaan. Jokainen korvattavan lääkkeen resepti lähtee lääkärin kynästä, mikä tekee heistä lääkebisneksen kannalta avainhenkilöitä. Eipä siis yllätä yhtään, että lääkäreiden nuolenta alkaa lääkefirmojen toimesta jo opiskeluaikana ja jatkuu työelämässä “koulutuksina” yms. Kyllä joskus on hyvä rentoutua työkavereiden kanssa, mutta rajansa kaikella. Kestityksessä ei ole mitään tolkkua. Herääkin kysymys onko lääkeyhtiöiden ja lääkäreiden suhde aivan terveellä pohjalla? Olette yhteiskunnassa arvostetussa asemassa, ja vaikka tämä teksti hyökkää rajusti, myös minä arvostan työtänne. Olen silti sitä mieltä, että olette ammattikuntana epäonnistuneet pahasti medikalisaation torjumisessa. Viimekädessä vastuu on teillä. 

Lääketurvallisuutta valvova Fimea kirjaa verkkosivuillaan kauniisti, että vanhuksien lääkemääräykset pitäisi tarkastaa vuosittain. No ei taida tapahtua, kuten mummoni tilanne osoittaa. Vuosi on muutenkin aivan liian pitkä aika kärvistelyyn väärällä lääkityksellä. Vastikään Ylen studioon roudattiin kyseisen lafkan pääjohtaja selostamaan ”kuinka vakavaa on”, kun yksi apteekki on myynyt vääriä lääkkeitä. No onhan se tosiaan joo vakavaa, mutta tämä kasvava lääkeainebisnes, jonka lääkärit mahdollistavat ja jota lääkefirmat ja apteekit pyörittävät yhteiskunnan piikkiin, on vaikutuksiltaan jotain aivan muuta, kuin yksi apteekki joka on kämmännyt. Miksi tästä ei puhuta julkisuudessa?

Toiminta on nyt perattava läpikotaisin. Fimea on saanut valmiiksi ikäihmisten lääketurvallisuutta koskevat selvityksensä. Suositukset on nyt laitettava toimeen, ne eivät saa jäädä vain unelmahötöksi. Helsingin edustus HUS:n hallituksessa ottakoon tehtäväkseen pitää huolta, että ehdotetut toimenpiteet myös ajetaan sisään vanhusten lääkitsemisen arkeen. Tavoitteeksi on otettava nollatoleranssi turhille lääkkeille. Sote projektin ja potilastietojärjestelmien edistyessä tähän on nyt hyvät mahdollisuudet.

Lopuksi korostan, että olen aina saanut hyvää hoitoa, kun olen sitä itse tarvinnut. Olen siitä erityisen kiitollinen ammattitaitoisille lääkäreille ja hoitajille, jotka tekevät arvokasta työtä niukoilla resursseilla. Mutta kuten Seinäjoen tapaus osoittaan, matka yhteiskunnan arvostamasta terveydenhuollon ammattilaisesta paariaan kuuluvaksi huumekauppiaaksi on lyhyt. Olisiko siis syytä palauttaa mieleen lääkärinvalan korkeat ihanteet. Lisää ei aina tarkoita parempaa.

GUGGENHEIM – entä jos?

Ja siinä se taas on kuin hedelmäkärpänen, josta luulit päässeesi jo vihdoin eroon – Guggenheim! Se lehahtaa esiin juuri ennen kuin hiljaisuus ja talven valkea lumi peittää maan.

Guggenheim on kuin kekri zombie. Se oli jo kuopattu, mutta helsingin johdon (Viljanen) kommentit kesällä, kun edellinen ehdotus (G2) tyrmättiin, sointuivat jo silloin, että viimeistä lorua tästä tarinasta ei lienee vielä laulettu.

Mistä tämä kolmas tuleminen kertoo? No ainakin siitä, että liikkeellä on tahoja, jotka haluavat toteuttaa museon hinnalla millä hyvänsä, mieluiten hinnan saisi maksaa helsinkiläiset. Jatketaan näistä tahoista tuonnempana ja pohditaan hetki yleistä ilmapiiriä. Nopealla tunnustelulla hanke ei selkeästi ole ainakaan äänekkään somekansan mieleen. Se on monille etäinen, kallis ja näyttäytyy bisnes- ja kulttuurieliitin lempilapsena. Vastutstus kertoo myös siitä, että hallituksen viljelemä kriisitietoisuus on todella iskostunut kansalaisiin – rahaa ei ole, joten miksi sitä olisi Guggenheimillekaan? Leikkaushallitus on nyt löytänyt edestään sen, mitä taakseen jätti – kansalaiset, jotka eivät ole valmiita investoimaan kasvuun ja tulevaisuuteen. Juuri siihen, mitä Guggenheimin toivotaan tuovan. Leivänmuruihin, jotka tippuvat pöydän reunalta – pullealompsaisiin turisteihin espan kalliissa merkkiliikkeissä.

Monissa herättää ärtymystä, että hallituksen kovimmat leikkaajat, kuten opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen, näyttää nyt ajavan kallista ulkomaista museohanketta piikki auki. Hinta hirvittää, vaikka sama raha hulahtaisi nopeasti pariin moottoriesiltaan tai liittymään. Jostain kumman syystä kun kyseessä on taideinvestointi nousee ilmoille valtava häly. Keskustelu on ollut värikästä ja tunteikasta, ja se on saavuttanut saturaatiopisteen hyvä tovi sitten.

G3 on kuitenkin jälleen kerran uusi yritys viedä konsepti läpi, ja sinnikkyydestä pitää antaa tunnustusta. Taktiikka näyttää nyt olevan se, että hanke on saatava eteenpäin ennen kevään kuntavaaleja. Sinänsä viisasta, sillä G3:n noustessa Helsingissä vaaliteemaksi, puhuttaisiin turuilla ja toreilla vain tunteista, ei asiasta. Kieltämättä olisi kuitenkin mukavaa, näin itsekin taidealalla työskennelleenä, päästä vaikuttamaan asiaan, olettaen siis, että kampanjani siivittää minut valtuustoon 😉 . Tässä oma analyysini tilanteesta.

Tarjouskauppa käy kuumana. Amerikkalainen säätiö on alentanut pyyntöään Guggenheim brandistä. He myyvät nimeään nyt n. 20 miljoonalla eurolla. He voivat myös viedä nimen mennessään sopimuksen päätyttyä, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Tässä on sama tilanne kuin Donald Trumpin kasinoissa. Ne menivät aikoinaan konkurssiin, mutta velkojapankit tajusivat, että jos he pyyhkisivät Trump -nimen pois, kiinteistöt menettäisivät lopunkin arvonsa. Olihan kyseessä Trump Casinot ja Trump Tornit. Trump oli tavallaan “liian suuri kaatumaan.” Mikä arvo olisi ex-Guggenheim museolla?

On hyvä huomata, että rakennus ei kuitenkaan lähde minnekään, ja jos siitä tulee ikoninen osa Helsinkiä, uusia vuokralaisia olisi tarjolla varmasti.

Rahoitusmallia on mietitty ja Bilbaon menestys houkuttelee toivomaan suuria. Guggenheimin säätiö on vetänyt myös vesiperiä, ja onkin syytä pohtia, onko Bilbaon menestys yksinomaan Gehryn luoman rakennuksen ansiota? Riittääkö museon profiili aidosti sielläkään, vai tulevatko ihmiset Bilbaohon katsomaan pelkkää rakennusta, ja siinä samalla jonkin näyttelyn, jos on aikaa. Kun on seurannut julkisia kannanottoja museoon, monelle tuntuu olevan hieman vaikea sanoa, että eivät pidä museorakennusta tarpeeksi WOW -henkisenä. Itse pidän suunniteltua rakenusta ihan kiinnostavana. 

Tosiasia on, että 3 tarjousta on merkki siitä, että jos suomalaiset eivät usko museon olevan menestys, niin joku kyllä uskoo, mutta ovatko syyt samat?

Otetaan toinen näkökulma: mitä jos Guggenheim onkin jättimenestys! Ehkä jopa suurempi sellainen kuin Bilbao, ja kävijöitä riittää ihastelemaan museota niin hyvin, että se tekee rahaa pelkillä lipputuloilla. Mitä me silloin hyödymme siitä, että museo menestyy? Jos näin käy, vaikka epätodennäistä se onkin, löydämme itsemme tilanteesta, missä rahaa tahkoava yksityinen museo istuu ilmaiseksi kaupungin historiallisella paraatipaikalla, pyörittää kiinteistöään julkisin varoin, tehden samalla messevää tulosta omaan kirstuunsa. Me kansalaiset rahoittajina olisimme kiitollisia vain siitä jäännöksestä, joka tippuu pöydältä. Siitä turistin pulleasta lompakosta. Riittääkö tämä meille? 

Tukiorganisaation haalima 66,4 miljoonan yksityinen raha on loistava saavutus. Silti siitäkin ilmennyt epäselvyyksiä, kuten yksityisen ja julkisen tahon hämärtymistä, esim. valtionyhtiöiden roolin ja lainarahan takauksien suhteen. Taloustieteessä konsensus on, että lainaa kannattaa ottaa investointeihin, jotka poikivat hyötyä tulevaisuudessa. Silti valtio ei ole lähdössä tähän mukaan, vaikka se saa lainaa erittäin edullisesti. G3 ehdotuksen mukaan Helsingille jää 6,5 miljoonan käyttökustannukset menestyi hanke tai ei. Nämä tosin ovat suoria ylläpitokuluja (sähkö, vesi, huolto yms.) vain miljoonan edestä, ja loput ovat poistoja ja menetettyjä vuokratuloja. Guggenheim säätiö pääsee vähällä. Se nettoaa ainakin lisenssimaksut ja mahdolliset lipputulot. Katteensa eteen se voi rakentaa näyttelyt mahdollisimman halvalla. Kaupungilla ei olisi siihen mitään sanomista.

Olemme nyt siinä tilanteessa, että hanketta viedään pikavauhtia läpi ennen ensi kevään kuntavaaleja. Päätöstä pusketaan väsyneeseen valtuustoon, joka on jo virittelemässä kampanjoita ensi kevättä silmällä pitäen.

Mielestäni hanke on tervetullut, mutta vain tietyin ehdoin. Sitä on katsottavana elinkeinohankkeena, ja rahoitus on siten löydyttävä siltä puolelta. Rahoitusosuuksista yms. en mene syvemmälle, mutta mielestäni ainakin seuraavat asiat pitää olla kunnossa.

-Guggenheim Helsingin pitää olla sellainen kokonaisuus, jossa myös suomalaisilla (taiteen asiantuntijoilla) on vaikutusta museon ohjelmistoon.

-Kaupungin tulee omistaa tontti ja periä siitä vuokraa normaalilla tavalla. Guggenheim museo maksaa vuokraa museorakennuksen käytöstä. Säätiö voi saada toimintaansa julkista tukea, kuten yritykset saavat esim. innovaatiotukea. 

-Guggenheim nimen lisenssimaksut hoitaa yksityinen taho. Esim. Guggenheim -tukisäätiö.

-Kaupunki voi maksaa vain rakennuksesta omistamansa osuuden verran käyttökustannuksista.

-Kaupunki voi rahoittaa rakennustöitä, mutta valtion on myös tultava mukaan. Museorakennuksen omistaa yhtiö, jossa rahoittajat ovat osakkaina. 

Ja sitten se tärkein: Guggenheim hanke ei saa vaarantaa julkista taiteen rahoitusta! Kotimaiset toimijat eivät missään tapauksessa saa jäädä kärsijän osaan, jos yksityinen , amerikkalainen museo rantautuu Suomeen. Tätä on seurattava tarkoin nyt ja jatkossa.