Studiokodit ovat tervetullut lisä asuntotarjontaan

Viimepäivinä on puhuttu taas runsaasti pienistä asunnoista sekä yksinasumisesta. Pohdinnat ryöpsähtivät pintaan, kun Saton studiokodit, joita on suunniteltu Helsingin Martinlaaksoon, nostivat tunteita puolesta ja vastaan. Jotkut näkevät, että studiokodit ovat gryndierien märkä uni hyvän tuoton takia. Toiset taas että ne ovat kaupunkiasumien tulevaisuutta ja tarjoavat edullisen elämäntilanteeseen sopivan asumisen erityisesti opiskeljoille. Jotkut pelkäävät, että yksiötalosta tulee ajanmyötä slummi, minne kukaan “normaali” ihminen ei halua muuttaa.

Oli miten hyvänsä, itseäni korpeaa, kuinka keskustelua sävyttää jälleen kerran asenteet yksinasuvia kohtaan, ja käsitys nk. “oikeasta” tai “hyvästä” elämästä. En tiedä johtuuko se aidosti kommentoijien sisäsyntyisestä maailmankuvasta, vaiko onko lehdistön aikaansaamaa näkökulmien yksinkertaistamista, mutta välillä kyllä turhauttaa. Karuimmat puhujat aivopierevät, että “eikö yksinasuvilla ole edes perintöpiironkia?” Mukaan mahtuu myös spekulointia kavereiden puutteesta yms. sontaa. Joidenkin ajatuksiin on nähtävästi syvään juurtunut asenne, että yksinasuva olisi automaattisesti yhteiskunnassa jotenkin onnettomampi tai huonompi. Normatiivinen käsitys onnesta ja onnistumisesta näyttää sisältävän kaksi ihmistä. Ei kyllä mielestäni istu nykypäivään.

Pitäisi muistaa, että isompi asunto ei ole mahdollinen tuhansille yksin vuokralla asuville kaupunkilaisille. Tähän on yksinkertainen syy se, että kun neliöitä on vähemmän, on asunnon vuokra myös pienempi. Ei yksinasuva voi muuttaa yli 40m2 kaksioon, koska vuokra on aina niissä vähintään parisataa euroa korkeampi verrattuna yksiöihin. Elämiseen tarvitaan rahaa, eikä kukaan halua pistää yli puolta tuloistaan pelkkiin seiniin. Kaikki eivät halua asua isossa kämpässä ja monille ei pariutuminen tai muuttaminen kauas työpaikasta kustannusten alentamiseksi ole mahdollista.

Ei ole tietenkään itseistarvo, että asunto on mahdollisimman pieni. Jos rakennusalan asiantuntijoita on uskominen, se vain näyttää siltä, että nykyisellä maan hinnan ja rakennuskustannusten luvuilla olevan niin, että 15 neliötä on parasta, mitä 500€/kk vuokran saavuttamiseksi voidaan saada aikaan. Asuminen on nk. välttämättömyyshyödyke, jonka kulutuksesta ei pitäisi voida joustaa, samalla tavalla kuin monen muun hyödykkeen kohdalla (silti meilläkin on 7000 asunnotonta!). Voit jättää lomamatkan tai uuden veneen hankinnan väliin, jos rahat on tiukassa. Jossain on kuitenkin pakko asua ja se vie leijonan osan tuloista. Asunnon ostamisesta haaveileva saa jatkaa haaveiluaan, jos ei löydy 15% käsirahaa, joka pääkaupunkiseudulla on vähintään 30k pienestä yksiöstä. Summa ei säästy 2300€/kk tienaavalta lastenhoitajalta ikinä. Siihen ei edes perintöpiirongit auta.

Asiahan ei olisi näin tulehtunut, jos aikanaan olisi ylipäätään noudatettu lakia. Se nimittäin sanoo, että julkisen vallan tehtävänä on pitää huolta siitä, että luodaan riittävä ja eri tarpeita vastaavaa asuntokanta. Näin ei kuitenkaan ole tehty. Jos olisi, niin yksinasuvat eivät kärsisi samalla tavoin kuin nyt. Vaatiiko laki mahdottomia? Onko kyse tunaroinnista vai tahallisesta toiminnasta on vaikeampi selvittää. Kenet pitäisi viedä raastupaan? Onneksi nykyään kaikki poliittiset ryhmät tavoittelevat merkittävää lisäystä asuntotarjontaan, mikä kuitenkin on se tapa, jolla hintapaineita voidaan lievittää. Pitää kaavoittaa lisää asuntoja, jotta tarjonta pitäisi hinnat kurissa. Mutta minkälaisia asuntoja?

Isojen asuntojen kaavoittaminen kaupungin arvopaikoille on politiikkaa, jolla luodaan jo valmiiksi varakkaille sopivia arvonsa pitäviä sijoituskohteita, joiden vaikutukset asuntopulaan voi arvioida vähintäänkin kyseenalaiseksi. En täysin usko siihen, että ajatus nk. muuttoketjusta, missä varakas siirtyy uuteen ja isompaan samalla vapauttaa tilaa edullisemmasta, pitäisi paikkaansa. Johonkin pisteeseen asti näin varmaan on, mutta on myös niitä, jotka ostavat asuntoja ja jättävät ne tyhjilleen tai vähintään vajaakäytölle. Maailman suurkaupungeissa on jo nähty, kuinka monet arvoasunnot hienoissa pilvenpiiräjissä ovat muuttuneet pankkiholveiksi. Paikoiksi, joissa kukaan ei asu, mutta jotka pitävät arvaamattomassa maailmassa arvonsa hyvin. Kuten kaikissa asioissa myös asumispolitiikan kentällä liiallinen teoreettisiin malleihin ja lukukuihin tuijottaminen johtaa inhimillisen tekijöiden ja motiivien syrjäyttämiseen. Esimerkiksi: koti on koti, eikä sieltä mielellään muuteta noin vain pois varsinkaan vanhemmalla iällä. Tämä yksinkertainen seikka tarkoittaa, että kaupungissakin elää yli sadan neliön asunnoissa yksinasuvia eläkeläisiä, vaikka olisi kuinka järkevää muuttaa pienempään. Ihmillistä on myös se, että isät ja äidit pitävät sijoitusasuntojaan tyhjillään, vain sillä ajatuksella että joku jälkikasvusta niitä joku päivä tarvitsisi. Ei kuulosta järkevältä, mutta koskapa mitkään tunnesyyt täysin sitä olisi? 

Olisi järkevää pyrkiä luomaan kannustimia, joilla tehostaa kapasiteettia. Moni seniori voisi varmaan miettiä muuttoa pienempää, jos siitä tehtäisiin houkuttelevampaa. Olisi myös hyvä kampanjoia asumisen tietouden puolesta: kannustetaan senioreita muuttamaan tarpeitaan vastaaviin asuntoihin. Kannustetaan asuntosijoittajia tarjoamaan kiinteistöt vuokramarkkinoille. Kannustetaan yrityksia luopumaan vajaalla käytöllä olevista asuinhuoneistoistaan jne. Pyyntö on tehokkaampi tapa saada aikaan muutosta kuin syytteleminen.

Viimeisenä voisimme myös päivittää ajatteluamme ja todeta, että yksinasuminen ei ole mikään merkki epäonnistumisesta elämässä, vaan monien ihmisten tietoinen valinta. Se ei tee kenestäkään huonompaa taikka epäkelpoa. Se on monen kaupunkilaisen oma valinta ja mielestäni myös oikeus. Julkisella vallalla on velvollisuus pitää huolta siitä, että näin on myös jatkossa ja saattaa asumisolot lain vaatimalle tasolle. Tässä tilanteessa pienien studiokotien rakentaminen on tervetullutta. Ei niistä yksin asuntopulan ratkaisijoiksi ole, mutta kiivas vastustaminen on turhaa. Ne vastaavat tietynlaiseen kysyntään ja tulevaisuus näyttää mikä tulos on.

Helsinki laajenee meren rannoilla – vesiliikenteen tulisi pysyä mukana

vesireitteja

Hahmotelma laivareitistä

Helsingin kasvaessa kovaa vauhtia erityisesti merellisillä alueilla, olisi hyvä pohtia miten voitaisiin kehittää vesiliikenteen roolia kaupunginosien välisessä liikenteessä.

Koska Helsinki on niemi, josta lähtee ulokkeita moneen suuntaan, jää alueiden väliin usein pieniä kaistaleita merta. Siirtyminen esimerkiksi Kalasatamasta Hakaniemeen vaatii kiertämisen Suvilahden kautta. Vastaavasti Suomenlinnaan pääsee vain kauppatorilta ja kesän hellepäivinä liikenne on toisinaan jopa pahasti ruuhkautunut. Kaupungin toisella laidalla tilanne on samansuuntainen. Merisatamasta lähtee linjalaivat Pihlaja- ja Uunisaareen, mutta jos on liikkeellä vaikka Lauttasaaresta, on melko pitkä rasti vääntäytyä ensiksi Merisatamaan, jos haluaa viettää päivän Pihlajasaaressa.

Mielestäni kaupunki voisi selvittää, voitaisiinko perustaa koko Helsingin niemen kiertävä laivareitti, jolla olisi useita pysähdyspaikkoja. Mitä linja maksaisi ja miten kaupunkilaiset siihen suhtautuvat? Uskoisin, että kesäkuukausien aikana toimiva laivaliikenne lisäisi kaupunkilaisten mahdollisuuksia nauttia merellisistä maisemista ja helpottaisi liikkumista eri kaupunginosien välillä. Merellinen laivareitti voisi olla osa julkista liikennettä, jota operoisivat, kuten tähänkin saakka, yksityiset yritäjät. Etelähelsingin saarien osalta liikennöintisopimukset ovat voimassa vuoden 2020 kauden loppuun. Kun nykyisten sopimukset tulevat pykälään, pitää laajennuksesta viimeistään käydä perusteellinen keskustelu. Sitä ennen voitaisiin miettiä olisiko hyödyllistä järjestää uusi kilpailutus niemenympärysreitille. Esimerkiksi kerran tunnissa lähtevä Seurasaari-Kalasatama -linjalaiva n. 10 pysähdyslaiturilla toisi uuden ja viihtyisän lisän Helsingin kesäliikenteeseen.

Hallituskriisin pohdintaa

SOS hallituksen lento päättyy lopulta ja hyvä niin. Arvot löytyi lopulta. Edessä on toivon mukaan uudet vaalit, sillä niihin on todellakin syytä. Kerrataanpa hieman.

Viime vaalien jälkeen olin halukas antamaan hallitukselle työrauhan ensimmäisten kuukausien ajaksi, jotta he voisivat rauhassa hakea tavoitteensa ja kirkastaa niiden järkiperusteita suurelle yleisölle. Mielestäni se on asiallista, että annetaan mahdollisuus koostaa ohjelma rauhassa. Kävi kuitenkin niin, että Hanhikiven ydinvoimalahanke nousi kesällä 2015 nopeasti etualalle, ja siihen liittyneet hämärät vehkeilyt veivät luottamukseni hallituksen toimintaan oikeastaan heti alkumetereillä. Se mitä hankkeesta jo tuolloin kävi ilmi, oli räikeää ja vaaransi Suomen kansallisia etuja tavalla, jota ei olisi uskonut valtionhoitajapuolue kokoomuksen tai keskustan sallivan. Oikeastaan olin aika järkyttynyt ja vihainen. Olin uusien vaalien kannalla jo tuolloin. Oli selvää, että tälle hallitukselle kaikki on kaupan, eikä mikään ollut sille tärkeämpää kuin raha ja omien eturyhmien hyysääminen. Tämä käsitys on vain vahvistunut entisestään hallituskauden aikana. Esimerkkejä on pitkä liuta. mm. soteuudistuksen valinnanvapaus, hallintarekisteri ja muutaman edistyksellisen hankkeen viivästyminen tai vesittyminen.

Hallituksen kaatuminen on siis hyvä asia. On ollut selvää, että perussuomalaisia on viety kuin pässiä narussa, jotta keskustan ja kokoomuksen valtaapitävät ovat voineet keskenään juntata läpi räikeitä oman edun tavoittelijoiden, jotka häärivät kulisseissa, tyrkyttämiä hankkeita. Nämä kihot eivät koskaan polta naamaansa parrasvaloissa, mutta silti heitä on aina ollut. Milloin kyse on ollut kassakaappisopimuksista ja milloin kehittyvien maakuntien Suomesta tms. He maksavat vaalikampanjat ja pitävät huolen, että kilpailu ja markkinatalous ovat vain kulissi, jota näennäisesti pidetään yllä. Tähän malliin voi iskeä säröä vain vakavat poliittiset mullistukset. Perussuomalaisten romahduksesta Soini voi syyttää itseään. Liian keskitetty johtaminen ja sulkeutuneisuus tekivät puoluejohdosta kentän silmissä samanlaisen eliittikerhon, jota perussuomalaiset ovat juhlapuheissa vannoneet vastustavansa. Kun kaikki on petetty, (ja minkä vuoksi?) on seurannut jäätävä kannatusromahdus. Tässä valossa perussuomalaisella kentällä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tarttua Halla-ahon selkeään profiiliin ja yrittää vaalia edes sitä yhtä nuivaa tavoitetta, minkä he kokevat tärkeäksi. En seurannut kovin tarkkaan perussuomalaisten puheenjohtajakamppailua, mutta satuin katsomaan Terhon ja Halla-ahon YLEn tentin. Minulle oli selvää, että Halla-aho oli vahvoilla. Se johtui siitä, että hän osui täysin oikeaan kritisoidessaan etteivät perussuomalaiset ole saaneet mitään tavoitteitaan läpi. Tämä riitti aivan hyvin. Terho yritti vielä ajaa itsensä mahdollisimman lähelle Halla-ahon linjoja, mutta aika ei rittänyt. Tulos oli lopulta selvä.

Näyttää siltä, että kokoomuksen ja keskustan kissanpäivät päättyivät vakavaan virhearvioon siitä, että perussuomalaisten johto olisi pysynyt hallinnassa. Aika jäi lyhyeksi, hankkeet puolitiehen ja maija käteen.

Tapahtumat ovat vielä kesken. Ehkä perussuomalaiset hajoaa, mutta toivon todella, että saamme uudet vaalit ja voimme pistää stopin purukan visiottomalle maamme ruhjomiselle. RKPn ja Kristillisten kosiskelu on nyt varmaan ainoa oljenkorsi, mitä yritetään, mutta vaikean nähdä miten nykyisen hallitusohjelman lemmikkikirjaukset, kuten valinnanvapaus tai maakuntauudistus, sopisi näille kahdelle puolueelle sellaisenaan. Kd:n ja RKP:n on syytä arvioida huolella onko kannattavaa tarttua pöydältä tippuviin murusiin ja miten käy uskottavuuden, jos uusi hallitusohjelma on vain marginaalisesti erilainen. Perussuomalaisten tiskirättimäinen kohtalo alleviivaa, onko järkeä lähteä hyväksikäytettäväksi, jotta kokoomus ja keskusta voivat jatkaa “uudistuksiaan”. Olemmehan nähneet, että meneillään on kansallisomaisuuden ryövääminen, joka ottaa arkielämässä muotonsa mm. julkisen omaisuuden myymisenä ja toimivien järjestelmien pakonomaisena alistamisena markkinavoimien armoille milloin milläkin verukkeella. Terveydenhuoltoon luodaan uhkakuvia ja kriisejä sinne missä niitä ei ole. Infrastruktuuri kaupataan pilkkahintaan ulkomaille. Amerikkalainen cowboykapitalismi, jota erityisesti kokoomus ihannoi, ja jonka tuhoista jäljet näkyvät yhä vahvemmin jo sen synnyinmaassa, eivät vielä ole ottaneet täällä täyttä muotoaan. Voimme vielä pelastaa mitä olemme rakentaneet, mutta vaara on, että kohta kaikki on mennyt.

Suomesta on mahdollista tehdä hyvinvontivaltio 2.0. Se onnistuu luomalla järkevästi digitaalinen ja yksilönvapaudet ja mahdollisuudet takaava maa, jossa työnteko on aina kannattavaa ja missä kaikkien selkänojana on perustulo ja järkevät sekä keveämmät rakenteet, jotka luottavat ihmiseen ilman holhoamista. Maa jossa jokaisen oma elämäntyyli on arvokas, ja jossa työ tai status ei määritä ihmisen arvoa. Se vaatii uudet vaalit.

621 ääntä yksinasuvien puolesta

Kuntavaalit on käyty ja paluu arkeen odottaa. Oma tunnelmani näin vaalien jälkeisenä maanantaina on osittain pöllömystynyt ja toisaalta varsin vakava.

Ensikertaa ehdolla olevalle vihreälle miehelle, joka on jo reippaasti yli kolmekymppinen, on tulos, joka tuo varavaltuutetun paikan varsinkin nuorten suosimassa puolueessa, todella hyvä saavutus. Olen nöyrästi kiitollinen helsinkiläisten antamasta luottamuksesta. Vaalitulos oli vihreille todella hyvä joka puolella Suomea, mikä osaltaan kertoo siitä, että sukupolvi, johon minäkin kuulun, on ottamassa paikkansa politiikan eturivissä. Olen tästä riemuissani! Vihreät ovat aidosti eteenpäin katsova tulevaisuuden tekijä ja luotan siihen, että painoarvomme päätöksenteossa tulee tulevina vuosina ja tulevissa vaaleissa vain kasvamaan entisestään.

Kasvava vastuu pitää sisällään velvollisuuden tehdä kovasti töitä. Asioihin on paneuduttava ja päätökset on kyettävä perustelemaan. Lupaan sen tehdä varavaltuutetun ominaisuudessa niin hyvin kuin pystyn. Sekään ei pelkästään riitä, sillä olen sitä mieltä, että yhteys ihmisiin on säilytettävä kuutelemalla ihmisiä ja pysymällä herkkänä sille, mikä yhteiskunnassa kulloinkin koetaan tärkeäksi. Lupaan tehdä myös sen ja olla lisäksi tavoitettavissa. 

Kuljin viimeiset kaksi viikkoa kaupungilla jakamassa esitettä ja tapaamassa ihmisiä. Monilla menee aiempaa huonommin ja yksinasuvilla paineet ovat erityisen kovat. Teemat, joita näissä kuntavaaleissa pidin esillä, toivat yli kuusisataa ääntä. Yksinasujien taloudellista tilannetta on pyrittävä helpottamaan. Kaupungistuminen joka lisää yksinasumista myös nakertaa ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. On tärkeää luoda edellytyksiä sille, että kukaan ei syrjäytyisi kaupungissa, missä naapuri on todellakin vain seinän takana. Yksinäisyys voi viedä terveyden. Lisäksi inhimillisen kärsimyksen hinta on mittaamaton. Aion valtuutuksellanne pitää ääntä yksinasuvien kaupunkilaisten puolesta ja tehdä parhaani, jotta neljän vuoden päästä voisimme kaikki tässä kaupungissa entistä paremmin.

Kirjoittelen näille sivuille jatkossa valtuustokauden tapahtumista ja luottamustehtävien hoitoon liittyviä blogeja. Tulehan pistäytymään uudelleen, ja oikein hyvää kevättä!

J

Äänelläsi on merkitystä

90-luvun filosofisessa tutkimuksessa oli ilmassa toiveita siitä, että aikanamme oltaisiin tulossa sellaisen kehityksen piiriin, missä eri maailmankatsomuksen, ja uskomusjärjestelmien edustajat alkaisivat viimein suvaita tai jopa ymmärtää toistensa ajatuksia ja olemassa olon oikeutusta. Kuitenkin viimeaikainen kehitys maailmalla osoittaa, että odotukset ovat olleet liian optimistisia. Ovatko vaikeudet nyt tulossa tänne?

Eräässä mielessä vaikeudet ovat jo täällä, mutta se ei johdu pakolaisista. Joskus ihmetyttää miten muutama kymmenen tuhatta tulijaa voi pistää yli 5 miljoonaa sekaisin? Meidän aitoja ongelmia ovat syrjäytyminen ja yksinäisyys sekä yksinasuvien pärjääminen ja nuorisotyöttömyys. 

Minulle huolta aiheuttaa sisäisen yhtenäisyytemme. Pidän edellytyksiämme selvitä maailman myllerryksistä erittäin hyvinä, mutta se vaatii malttia keskusteluun ja merkittävässä asemassa olevien tahojen vastuullista toimintaa. Leimakirveet lentävät turhan huolettomasti. Meidän pitää kyetä luottamaan järjestelmään ja kunnioittaa sen toimintamekanismia. Lait säätää poliitikot, tuomarit tuomitsevat ja virkamiehet, kuten poliisi panevat toimeen. Maailma on muutunut nopeaksi, joka vain korostaa harkinnan roolia. En hyväksy reihumista ja paikkojen rikkomista tai oman käden oikeutta joka vahingoittaa muita ihmisiä. Kun asioihin halutaan muutosta, on se tehtävä politiikan kautta, sillä elämme demokratiassa, jonka on lähtökohtaisesti kyettävä tähän. Pitää arvostaa sitä, että meillä presidentit vaihtuvat vähintään 12 vuoden välein ja hallituksessakin puolueita on mahdollista vaihtaa, vaikka keskusta-oikeisto on siellä tikunnokassa istunut jo toista vuosikymmentä. Kannattaa siis miettiä miksi maamme tila on ajautunut taloudellisesti heikkoon tilaan ja näivettyy vailla visiota tulevaisuudesta. Päättäjiä on mahdollista vaihtaa, mutta silloin on mentävä äänestämään, kun tilaisuus tarjotaan. Seuraavan kerran tämä tapahtuu ensi sunnuntaina. Käytä siis ääntäsi, sillä hiljaa oleminen herättää kysymyksen, arvostatko omia mielipiteitäsi ja arvojasi tarpeeksi? Äänestäminen tarkoittaa myös läsnäoloa, jota ei voi nykyaikana liikaa korostaa. Olethan läsnä kotimaassasi Suomessa.

Mutta, vielä muutama sananen kuntapolitiikkaa. Katukampanjan aikana olen keskustellut monista asioista, ja listaan tähän pikavastauksia yleisimpiin kysyksiin.

Ilmaiset liput eläkeläisille joukkoliikenteeseen?

– Lippujen hinnat on korkeat ja niitä pitää voida hiukan huojentaa, se on kaikille tasapuolista. Opettajan kanssa liikuvat koululaiset tarvitsevat ilmaisen joukkoliikenteen jo pelkästään liikenteen sujuvuuden vuoksi.

Moskeija vai ei moskeija?

– Moskeijan voi puolestani rakentaa, sillä uskonnonvapaus on perusoikeus. Rahaa ei siihen tosin julkiselta puolelta anneta. On myös syytä muistuttaa, että Suomessa pätee Suomen lait, joten minkäänlaisia muslimien omia tuomioistuimia ei tulla sietämään. Jos tämä linja ei kelpaa, niin peruskivikeä tuskin kannattaa muurata.

Malmin lentokenttä?

– Olen ilmailuhenkinen ja linjaukset maailmalta kannustavat kaupunkikenttien kehittämiseen. Olisin mieluusti nähnyt Malmin toiminnassa. Päätökset kuitenkin on asiasta jo tehty, joten näillä mennään ellei ihmeitä tapahdu.

A1 Ratiolinjan lakkautus?

– Alppilalaisena A1 linjaa käyttävänä en kannata. Se on erinomainen ruuhka-aikojen linja.

Sunnuntaina sitten kaikki uurnille! Muutos on mahdollinen. Tehdään se yhdessä.

Yksinasuvaan sijoitettu euro poikii takaisin moninkertaisesti

Vaaleihin on aikaa tasan viikko. Lähden kohta Hakiksen torille jakamaan vaaliesitettäni ja puhumaan ihmisten kanssa. Kuluneen viikon aikana tehty katukampanja on ollut antoisaa, mutta myös aika rankkaa. Moni on kertonut minulle huoliaan tai tullut muuten vain juttelemaan. Olen heiltä tiedustellut, että asuvatko he yksin, ja mitä kokemuksia heillä on yksinasumisesta Helsingissä. Monet ovat iloisia, että joku kehtaa asiaa tuoda esiin, vaikka ovatkin todenneet, että kyllä he pärjäävät, sillä ovat tottuneet pitämään itsestään huolta, vaikka tiukkaa on. Eräs mies kurvissa otti flaijerini ja nopeasti sen lukaistuaan kiivastui, repäisi lapun kahtia ja totesi, että “suomalaisten ei pitäisi asua yksin, sillä olemme heimokansaa.” En kerennyt kissaa sanoa, kun hän jo paineli tiehensä. Olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä siitä, että ihminen tarvitsee kumppanin tai ainakin kattavat ihmissuhteet, jotta elämä olisi hyvää. Kaikilla ei kuitenkaan ole niin hyvä tuuri, että kumppania tai omanhenkisiä kavereita löytyisi. Vastikään kaupunkiin muuttaneilla voi olla vaikeaa ja eläkeläiset ovat usein leskiä. Eronneitakin on. Yksinasuvat ovat kaikenkaikkiaan varsin monenkirjava joukko.

Pidän oikeastaan monia yhteiskuntamme kipuilun, kuten syrjäytymisen, päihde- ja mielenterveysongelmien alkusyynä nimeomaan sitä, että yksinasuvat on ajettu tilanteeseen, missä köyhyys ja kädestä suuhun eläminen on arkipäivää. Saattaa olla mahdollista, että osaltaan jopa rasismin ja muukalaisvihan kasvu juontaa juurensa siihen, että yksinasuvat unohdetaan päätöksenteossa. Jotkut purkavat ahdistustaan esim. maahanmuuttajiin, koska näkevät heidät uhkana omalle jo valmiiksi heikolle tilanteelleen.

Lakien valmistelussa pitäisi tehdä aina kattavat arvioinnit siitä, mitkä vaikutukset niillä kulloinkin on yksinasuviin. Jos korjaisimme yksinasuvien asemaa, välttyisimme pitkällä tähtäimeltä monilta ongelmilta ja inhimilliseltä kärsimykseltä. Pitäisi varmaan myydä aihe päättäjille säästönäkökulmalla, mutta tutkimustietoa on saatavilla varsin vähän.

Nämä ovat kuitenkin kuntavaalit, joten tavoitteeni yksiasuvien aseman parantamiseksi kuntatasolla on pähkinänkuoressa seuraavat:

1) Asuntopolitiikka: Helsingissä pitää pyrkiä alentamaan nimenomaan pienien, yhdelle hengelle sopivien asuntojen suhteettoman suuria hintoja ja vuokria. Jos tämä onnistuu, sillä on välittömät vaikutukset kansantalouteen ja ihmisten hyvinvointiin. Tuloksia voidaan saavuttaa lisäämällä oikean kokoisten asuntojen tarjontaa. Kaavoituksessa on pidettävä huoli, että rakennamme pian paljon yhdelle hengelle sopivia asuntoja. Yksinasuminen on kaupungistumiseen kuuluva ilmiö, johon on vastattava. Se toteutuu joko asettamalla rakentajille tonttien luovutusehtoja tai vapauttamalla rakentajat kokonaan sääntelystä. Kumpi keino valitaankin, kehitystä on seurattava tarkoin. Itse olen taipuvainen sääntelyyn, missä yhden hengen tarpeita vastaavia asuntoja yksinkertaisesti pistetään ehdoksi tontin luovutukselle. Vapaat kädet rakentajilla voi johtaa ei toivottuun kehitykseen, missä tietyille alueille rakennetaan vain yhdenlaisia asuntoja. Tämä voi lisätä asuinalueiden eriytymistä, mikä ei ole toivottavaa.

2) Sosiaalipolitiikka: Helsingissä on pyrittävä ehkäisemään yksinäisyyttä tarjoamalla aktiivisesti tietoa ja kannustaa osallistumaan kunnan liikunta, harrastus ja kulttuuritoimintaan. Etsivän nuorisotyön ohelle pitäisi kehittää kunnallista etsivää aikuistyötä, jolla tavoitettaisiin ensisijaisesti erityisesti eläkeläisiä ja vastikään työttömäksi joutuneita. Olisi tärkeää saada nopea koppi myös niistä aikuisista, jotka ovat riskissä syrjäytyä työttömyyden takia. Osallistaminen yhteisön toimintaan on parasta lääkettä, jolla pidetään yllä hankalaan tilanteeseen joutuneen ihmisen omanarvontuntoa ja kokemusta kuulumisesta yhteiskuntaan. Näen tässä ison roolin kolmannella sektorilla, jonka toimintaa on tuettava.

Yksinasumisen kaikkia ongelmia ei tosin ratkaista kuntatasolla. Tarvitaan lakimuutoksia.

Siksi pidän melua tunnetuista mittakaavahaitoista. Elämme digiaikaa, joten elämisen kustannusten pitäisi perustua puhtaasti aitoon kulutukseen. Erityyppiset perusmaksut esim. netti tai sähkölaskuista pitäisi poistaa, sillä ne osuvat kovemmin yksiasuviin. Lisäksi mm:

  • Kotitalousvähennykset on annettava yksinasuville korotettuina. Nykyään pariskunnan molemmat osapuolet voivat tehdä vähennykset omassa henkilökohtaisessa verotuksessa.
  • Lainvalmistelua on kehitettävä siten, että se ottaa aina huomioon vaikutukset myös yksinasuviin.
  • Jonkinlaisia verohelpotuksia, joilla tuettaisiin yksinasuvia, voisi suunnitella.

Kampanjakuulumisia

Viimeisen viikon ajan olen saanut rautaisannoksen katukampanjoinnista. Näin ensikertaa ehdolla olevana täytyy sanoa, että mielikuvat kampanjoinnista ovat osoittautuneet tyystin erilaisiksi, kuin mitä alkuun ajattelin. Kampanjointi on ollut todella avartavaa!

Epäilin, että vastaanotto turuilla ja toreilla olisi luultavasti nuiva tai ehkä jopa vihamielinen. Ennakko-oletukset ovat kuitenkin ilokseni osoittautuneet vääriksi. Ihmiset ovat pääosin kohteliaita ja ottavat esitteenkin ihan mielellään vastaan. Olen huomannut pitäväni kampanjoinnista! On mukava ottaa kontaktia ihmisiin ja tarttua heitä askarruttaviin aiheisiin, kun joku jaksaa pysähtyä toviksi keskustelemaan. Aiheet ovat usein ihmisen oloisia. Seniorit ovat huolissaan terveyspalveluista sekä erityisesti lähipalveluista kuten postista ja kirjastosta. He pitävät tärkeänä sitä, että voivat liikkua helposti kaupungissa eri paikkoihin. Lisäksi on tärkeää, että julkisen liikenteen linjat pysyisivät mahdollisimman selkeinä eikä linjoja muuteltaisi yhtenään.

Erään nuoren kanssa puhuin pitkään siitä, miten digitalisaatio on tehnyt ihmisistä sulkeutuneempia. Kaikki tuijottavat luureihin ja joka toisella on korvissa kuulokkeet. Pohdimme yhdessä mikä on tulevaisuus, jos kaikki alkavat yhä enemmän vetäytyä ja eristäytyä ulkomaailmasta jopa liikkuessaan kaupungissa. Kuplia ruodittuamme tulimme lopputulokseen, että läsnäolo on tärkeää ja siihen tulisi pyrkiä vaikka ei tarvitsisi sanoa mitään vaikka ratikassa. Suosittelin häntä katsomaan Katie Perryn uusimman biisin Chained to the Rhythm -musavideon. Siinä on monia viittauksia nykypäivän ilmiöihin.

Toisaalta olen myös saanut kiitosta siitä, että olen suoraan myöntänyt, että en tiedä jostain asiasta tarpeeksi, jotta voisin tarkkaan kommentoida tai muodostaa mielipidettä. Joitakin ärsyttää erityisesti se, että poliitikot toisinaan esittävät kaikkitietävää. Tässä tapauksessa ei ole hätää 🙂 Politiikan realiteetit tuskin avautuvat yhdellekään broilerille saati aina konkarillekaan 100%, mutta  muutama vuosi luottamustehtävien hoitoa tuskin sekään on pahitteeksi. Vihreältä listalta löytyy hyvä kattaus uutta intoa ja kokemusta. On hyvä muistaa, että menemme aina arvot edellä – korostamme vastuu ympäristöstä ja ihmisistä sekä vapautta ja välittämistä. Siksi meillä on kuntavaalien paras lista!

Ennakkoäänestys käynnistyi tänään ja katukampanjani seuraava etappi on kurvi. Päivittelen kotisivuilleni tietoja liikkeistäni, joten tule toki keskustelemaan sinulle tärkeistä asioista. Eikä ole lainkaan hullumpi idea, jos raapustaa lappuun numeron 656 mikäli satut postissa pistäytymään. Itse ajattelin olla tällä kierroksella perinteinen ja käydä uurnalla 9.4 sunnuntaina. Toivottavasti silloin on yhtä aurinkoinen päivä kuin tänään!

Asumispaneelin ruodintaa – jospa nyt vaan rakennetaan niitä yksiöitä.

Olin eilen kuuntelemassa Sillanrakentajat -verkoston järjestämää paneelikeskustelua asumisesta Helsingissä. Paikalla oli hyvä kattaus politiikan kärkeä ja pormestariehdokkaita. Ruodin tässä blogissa vähän paneelin antia.

Keskustelussa korostettiin monia hyviä tavoitteita, joilla asumisen ongelmia (erityisesti sen kalleutta) kaupungissa voitaisiin lievittää. Kaikki panelistit olivat yhtä mieltä, että tarjontaa pitää lisätä ja mm. autopaikkanormeja keventää, jotta aidosti kohtuuhintaisia asuntoja voitaisiin rakentaa. Myös slummiutumisen estäminen, rakentamalla hallintamuodoiltaan monipuolista asuntokantaa, yhdisti panelisteja. Hyvä! Nämä kaikki ovat oikein kannatettavia tavoitteita.

Silti täytyy edelleen hämmästellä, että eturivin poliitikot ovat haluttomia tarttumaan siihen tosiseikkaan, että kaupungin kotitalouksista 50% on yksinasuvia, ja siten yhden palkkapussin varassa. Paneelissa asiaa sivusi vain Nuutti Hyttinen (ps.) ja hänkin yhdellä lauseella. Yksinasuvan pitää kustantaa vuokrat tai lainanlyhennykset, sähköt, vedet, ruoka, netti, puhelin, autopaikka jne. yksin. Asumisen kalleuden ongelmaa käsitellään ikäänkuin kaikkia haittaavana kokonaisuutena jota se toki osin onkin, mutta samalla sivuutetaan se, että kaikkein rankimmin erityisesti vuokrien raju kohoaminen on osunut nimenomaan yksinasuvien kotitalouksiin. Hintojen nousu ei ole vaikuttanut yhtä rajusti kaksioiden ja kolmioiden hintoihin, kuin se on vaikuttanut yksiöihin. Kaksiot ja kolmiot ovat muutenkin enemmän parien territoriota, joka tarkoittaa heti sitä, että kustannuksia on jakamassa kaksi palkkapussia. Olemme ajautumassa tilanteeseen, missä kaupungissa on edelleen tarjolla pienipalkkaisia töitä, mutta niiden tekijät eivät voi täällä ainakaan yksin asua. Onko tämä sellainen tilanne, joka ihmisten pitää vain mukisematta hyväksyä?

IMG_0044

Panelistit vasemmalta oikealle – Nuutti Hyttinen (ps.), Tuula Haatainen (sd.), Anni Sinnemäki (vihr.) Kimmo Tiilikainen (kesk.) Jan Vapaavuori (kok.) ja Silvia Modig (vas.)

Kaupungistumisen megatrendin tunnistavat kaikki. Väki virtaa kasvukeskuksiin töiden ja palveluiden perässä. Kehitys on ollut nähtävissä 70-luvulta saakka ja on aina toteutunut ennusteita kovemmin. Harvemmin kuitenkaan sivutaan sitä toista trendiä, eli yksinasumisen lisääntymistä, joka on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Väitän (puhtaasti mututuntumalla), että yksinasuminen, kaupungistuminen ja ydinperheen roolin heikentyminen ovat sidoksissa toisiinsa ja yleisemmin osa laajaa kulttuurista muutosta. Tiedämme myös, että poliittisen valtavirran eetokseen ei yksinelävillä juuri ole tilaa. Lisäksi kuvitellaan, että isompien asuntojen tarjonnan lisääminen jotenkin parantaisi myös yksinasuvien tilannetta. No ei paranna, kun yksinasuva ei voi kaksioon taloudellisten syiden takia muuttaa. Ainoa lääke tilanteen parantamiseen on rehellisesti lisätä yksiöiden rakentamista.

Tuula Haatainen (sd.) korosti paneelissa, että vuokralla asumista kohtaan pitäisi tapahtua asennemuutos, ja että sen tulisi olla samalla tavalla arvostettua kuin omistusasumisen. En ole kyllä koskaan kuullut, että vuokralla asumista kohtaan olisi jotain suurta asenneongelmaa, mutta luulen, että heijastelen monen ajatuksia, kun väitän, että urbaanille yksiasujalle haave omistustasunnosta on lähes synonyymi säästämiselle. Kun maksaa oman asunnon lainaa käytännössä saman verran kuukaudessa, kuin sitä menisi vuokraan, harrastaa samalla säästämistä, sillä kaupungissa pelko kämpän arvon romahtamisesta on olematon. Olkoonkin, että korot voivat nousta, ja remonttikulut sekä vastikkeet on otettava huomioon. Jossain on kuitenkin pakko asua, ja perus Yrjö Yksineläjä maksaa Helsingingissä yksiöstään vuokraa ainakin 8000€ vuodessa. Sillä summalla lyhentäisi lainaa pitkän pennin, mutta sitä ei pankista heru. Kun rahaa ei jää vuokrien jälkeen säästöön, ei voi koskaan kasata pankin vaativaa 15% käsirahaa, jotta saisi asuntolainan. Korkeat vuokrat sitovat pienituloiset yksinasuvat kaupunkilaiset köyhyyteen, jos on vaikea pyristellä ulos.

Silvia Modig (vas.) esitti kaupungin ARA vuokra-asuntoihin vastikään tulleiden tulorajojen poistamista, koska ne voivat aiheuttaa alueiden eriytymistä. 1 hengen taloudelle kk tuloraja Helsingissä asetettiin 3000€, joka on kaupungin työntekijälle varsin korkea palkka. Ymmärrän vasemmiston huolen reilun 40 000 kunta-alalla työskentelevän sairaanhoitajan vuoksi, joiden palkka on keskimäärin n.3100€. Sairaanhoitajan tehtäväkohtainen palkka on 2400€ luokkaa, jolloin kaupungin edullinen työsuhdekämppä on hyvä kannustin. Olisi kuitenkin ihan jees muistaa, että lähes kenen tahansa jonka ammattinimikkeestä löytyy -sihteeri, -ohjaaja, tai avustaja, ei pääse lähellekään tuota reilua kolmea tonnia. Myös heitä löytyy palkkalistoilta samalla tavalla kuin kämppäjonosta. Johonkin raja on vedettävä, sillä rajojen poistaminen avaisi edulliset kämpät myös rehtoreille, -päälliköille ja -johtajille. Mielestäni tuo 3000€ raja on hyvä, vaikkakin turhan mekaaninen. Pitäisi korostaa kokonaisharkinnan roolia. Pelkät tulot ei kerro kaikkea, ja ihmisten erilaiset elämäntilanteet on kyettävä ottaa huomioon. Ei ole johdonmukaista ajaa ihmistä pois asunnosta, koska tämä sai palkankorotuksen. Pidetään huoli myös siitä, että neliöt on tehokkaassa käytössä. Ei ole yleisen edun mukaista, että henkilö jonka lapset ovat lähteneet kotoa ja ehkä puolisokin, asuu 4 huoneen asunnossa yksin, koska pelkää kämpän vaihdon yhteydessä lähtevän tulorajojen vuoksi alta.

Lopuksi vielä: lievästi huvitti, kun Jan Vapaavuori (kok.) kehuskeli toimillaan, jotka laittoi liikkeelle ollessaan asuntoministerinä vuosina 2007-11. Taisi olla v. 2008, kun asuntotuotanto romahti ja vuokrat ampaisivat rajuun kasvuun. Mitä teki Jan? No jos jotain teki, niin eipä paljon lämmitä. Voi tietenkin väittää ajat olivat kovat ja että ilman Janin toimia (kuten välimallin korkotukea) asuntorakentaminen olisi mennyt vielä pahemmin solmuun. Nuo välimallin kämpät vapautuvat pian sääntelyn piiristä. Katsotaan sitten uudestaan.

Mitä voimme tehdä terveysmenojen suitsimiseksi?

Hallituksen SOTE sekoilu valinnanvapauden kanssa tulee päättymään hallituksen kannalta surullisesti ja se on pelkästään hyvä asia. Vaikka SOS tripletti kovasti yrittää harhauttaa, niin kansalaisen niskakarvat ovat jo nouseet pystyyn. Tulokset nähdään kuntavaaleissa.

 Jos SOTE aiheuttaa allergiaa sen monimutkaisuuden vuoksi, kannattaa sinnitellä ja vilkaista ainakin tämä 20min video, jossa HUSn toimitusjohtaja Aki Linden tiivistää valinnanvapauden sudenkuoppia. Suosittelen vahvasti. 

Kaikista yrityksistä huolimatta hallituspuolueet eivät ole onnistuneet selittämään mitä aitoa hyötyä valinnanvapaudesta on. On vain hoettu, että onhan se kiva, kun saa itse valita. Siis valita mitä? Mistä se potilas tietää mikä hoito on paras? Eikö lääkäriin mennäkään saamaan asiantuntijapalvelua? Kenellä on potilaana kompetenssia arvioida, että täällä hoito on parasta? Milloin terveydestä tuli fiiliskysymys? Vai onko kriteeristö, millä asiakas sen valinnan tekee, kenties mainosesitteiden kiiltävä ulkoasu tai nätit videot? Mielestäni on sairas ajatus, että maksaisimme vielä laajemmin julkisista varoista terveyspalveluja, kun samaan aikaan nämä palveluntarjoajat mainostavat itseään kalliilla haaliakseen lisää asiakkaita. Onko meillä varaa syytä rahaa terveysbisnesten mainontaan? Todellista veroeurojen tehokäyttöä. Kun tuote mitä he myyvät on terveys, onko mitään käärmejuomaa, mitä nämä eivät pyrkisi asiakkailleen kaupittelemaan? Intialaisen sananlaskun mukaan mikään ei ole vaarallisempi kuin köyhä lääkäri.

Olen kotoisin Kuhmosta, mutta asun Helsingissä. Valinnanvapaus voisi jopa olla ihan kiva täällä Etelä-Suomessa, kun on aidosti varaa tehdä niitä valintoja. Havukka-ahon Konstalle se taas ei tarkoita yhtään mitään. Hänellä tuskin tulee olemaan valinnanvapautta, sillä rohkenen epäillä, että Kuhmoon nousisi useita SOTE-keskuksia, joista Konsta voisi valita.

On siis tärkeää, että äänestäjät lähettävät selkeä EI viestin SOSn kaavailuille näissä kuntavaaleissa. Säästämme pitkän pennin torjumalla kokoomuksen keittämän sopan. Yritykset myydä valinnavapauden harhaa osoittaa piittaamattomuutta kansalaisten terveydestä. Näyttää siltä, että vain bisnes on tärkeää.

thermometer-1539191_1920

Turhien lääkkeiden käyttö on iso menoerä, josta tulisi pitää isompaa meteliä kaikilla politiikan tasoilla.

On tietenkin syytä todeta, että meidän on tehtävä jotain, millä saamme terveydenhuollon kasvavia menoja suitsittua. Huoltosuhteemme heikkenee kovaa vauhtia ainakin vuoteen 30 saakka, jonka jälkeen kulujen kasvu hidastuu. Siihen on kuitenkin aikaa, joten on tehtävä kaikki voitava jo nyt. Ensimmäinen elementti on määrätietoisesti vähentää lääkkeiden käyttöä. Upotamme yli miljardin julkisia varoja lääkkeisiin tukien muodossa. Tämä kehitys on käännettävä toiseen suuntaan. Tässä on tärkeä rooli yliammatillisella (proviisorit, hoitajat ja lääkärit) yhteistyöllä ja lääkäreiden vastuun korostamisella.

Toiseksi on tehtävä määrätietoinen strategia, jolla pyritään torjumaan terveyshaittoja. Ennaltaehkäisy tulee olemaan keskeinen osa kunnille jäävää työtä. Se tarkoittaa, että rahat on käytettävä ihmisten elintasosairauksien torjuntaan tukemalla liikuntaa ja terveellisiä ruokailutottumuksia. Erityisesti lasten ja nuorten sekä seniorien liikuntaa on tuettava. Kun liikunnan ilo tulee osaksi elämää jo nuorena, kantaa se läpi elämän karikoiden aikuisenakin.

Vanhustenhoidon ja erityisesti kotihoidon tilanne on hälyttävä. Vaikeudet tulevat vain kasvamaan tulevina vuosina tuon mainitun huoltosuhteen heikkenemisen seurauksena. Hoitotyön ammattilaiset nääntyvät kiireessä. Lähes jokainen on harkinnut alan vaihtoa. Nyt vaaditaan ratkaisuja laatikon ulkopuolelta. Tarjoan ratkaisuksi, että Suomessa voitaisiin laajentaa kutsuntoja ja siirtyä sukupuoleen tai uskontokuntaan katsomatta kaikkia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen. Tämä olisi paitsi tasa-arvoista, myös aito ja inhimillinen tapa parantaa vanhusten hyvinvointia. Palveluksessa voisi sitten peruskoulutuksen jälkeen valita oman halun ja kiinnostuksen mukaisesti joko armeijan tai siviilipuolen tehtävät. Siviilipuolen tehtävissä työt koostuisivat isolta osin SOTE puolen tukitehtävistä. Tällä tavoin voitaisiin lievittää vanhustenhoidon ongelmia. Nämä päätökset kuuluvat eduskunnalle, mutta jos joku niitä haluaa viedä eteenpäin, on hänellä tukeni.

Tässä sote asiassa oikeisto yrittää maalata kuvaa valtavista ongelmista siellä, missä niitä ei eurooppalaisittain verrattuna juuri edes ole. On täysin vastuutonta luoda mielikuvia jostain heikkotasoisesta terveydenhuollosta, jotta voidaan uittaa sisään äärikaupallisia malleja, joilla kupataan verovarat ylikansallisten jättien taskuihin. Monessa asiassa suhtaudun vasemmiston kritiikkiin varauksella, mutta tässä asiassa he ovat täysin oikeassa.

Alppilan kuuskulma remonttiin!

Asun Alppilassa, joka on mielestäni kuin Helsingin hiomaton timantti. Alueen tunnelma on oikein mukava, mutta Alppilan viihtyisyyttä voisi tietenkin kehittää edelleen. Koska myös kuntavaaleissa on oiva tilaisuus harrastaa siltarumpupolitiikkaa, aion käyttää tilaisuuden röyhkeästi hyväksi! 😉

Ehdotan, että Alppilaan voitaisiin tehdä uusi viheralue. Joskus muinoin Alppilan kuuskulmassa, Porvoonkadun ja Viipurinkadun risteyskohdassa, toimi kolmosen päättäri. Ratikat seisahtuivat aukiolle tasaamaan vuorovälejä. Jossakin vaiheessa päättäri kuitenkin siirtyi Nordensköldinkadulle eläintarhaan ja nykyään vaunut siten kolistelevat suoraan kuuskulman läpi. Päättäriaikojen muistona autot kiertävät edelleen aukion ympäri väistäessään raitiovaunupysäkkiä. Koska vaunut eivät nykyään enää seiso puistikon laidalla, miksi emme linjaisi autokaistaa ratikkakiskojen mukaisesti. Liikenne on kuuskulmassa tällä hetkellä turhan monimutkainen. Kuuskulma nimityksen mukaisesti aukion reunoille liittyy kuusi katua.

IMG_0027

Aukio on tunnettu myös nimillä ”viiden minuutin pysäkki” ja ”vanha päättäri”.

Kunnon puisto tekesi kuuskulmasta paljon mukavamman ja selkeämmän kokonaisuuden ja samalla voitaisiin myös parantaa liikennejärjestelyjä vähentämällä turhaa kurvailua alueella. Ehdotan seuraavaa:

  • Ohjataan Kallion suunnasta tuleva autoliikenne Porvoonkadulta Viipurinkadulle ratikkalinjaa pitkin.
  • Muutetaan aukion liiketilojen edessä menevä osa Porvoonkatua pihatieksi, joka on sallittu vain huoltoajolle.
  • Siirretään taksitolppa aukion luoteislaidalle.
  • Laajennetaan ja ehostetaan raitiovaunupysäkin puistoa.
  • Järjestetään puistikon uudesta ilmeestä suunnittelukilpailu.
Kuuskulma1

Kartalla merkattu nuolin nykyinen ajoreitti (punaisella) ja uusi ajoreitti (sinisellä). Pihatie (harmaalla).

Alppila on mukava asuinpaikka, joka vain odottaa kukkaan puhkeamistaan. Remontti voitaisiin rahoittaa vaikka lähiörahastosta. Alueella asuu paljon ihmisiä, ja uusi puisto tietenkin lisäisi viihtyisyyttä merkittävästi. Se myös parantaisi alueen liikkeiden vetovoimaa ja voisi tuoda Alppilan alueelle uutta puhtia. Kuuskulmasta voisi tulla tunnelmaltaan erittäin hieno, ellei jopa Karhupuiston veroinen!

Tehdään Alppilasta piirun verran parempi! 🙂